|
» Crimson Comet Virtuaalinen ravitalli Crimson on ollut olemassa vuodesta 2004, mutta Crimson-nimeä se on käyttänyt vasta vuodesta 2009. Koska historiaa on jo jonkin verran takana, katsoimme vuonna 2010, että Crimson on tarpeeksi perinteikäs talli aloittaakseen suurempien ravien järjestämisen. Niin syntyi Crimson Comet -arvonimi. Crimson Comet on koko kilpailun nimi, ja myös lämminverioreille myönnettävän palkinnon nimi. Lämminveritammat palkitaan nimellä Crimson Classy, suomenhevosorit nimellä Punainen Paroni ja suomenhevostammat nimellä Punainen Prinsessa. Toistaiseksi ponit eivät ole päässeet mukaan, mutta lämminveristen kilpailuissa juostaan myös avoin lähtö Crimson Clever, jossa ei ole nostettua palkintosummaa, vaan vain arvonimi. Vuosi 2010, ensimmänen vuosi oli melkolailla kokeiluvuosi tämän kilpailun suhteen. Suunnitelma oli juosta lähdöt neljässä erässä, kolmen kuukauden välein, mutta puolessavälissä alkoi tuntua, että suurempia kilpailuita on yhtenään. Lämminverioriitten ja lämminveritammojen lähdöt ehdittiin pitää erikseen, mutta suomenhevoset juoksivat ensimmäisenäkin vuonna samaan aikaan. Ponit eivät ole päässeet ainakaan vielä mukaan. Crimson Comet ei ole VRER'n alainen suurkilpailu, vaikka sitä suunnitellaankin muutamien vuosien päästä alaiseksi anottavan. Tällä hetkellä lähtöjä voidaan järjestää myös villeinä.
» the Comets Arvonimen saaneet listataan alle.
» Crimson Comet 2010 - Torréfier - banneri
» Crimson Comet 2011 - juostaan 2011
» How to become a comet Crimsonin arvonimet voi ansaita osallistumalla ravilähtöihin kyseisinä päivinä. Karsintoihin mahtuu rajaton määrä hevosia, ja parhaat pääsevät finaaliin tavoittelemaan voittoa. Jo karsinnoissa sijoittuminen on kova tulos! Kilpailla voi kuka vain. Hevosen ei tarvitse olla suvullinen eikä Suomessa kasvatettu. Ainoa kriteeri on, että sen on sovittava lähtömääritykseen (nopeampi kuin se ja se aika). Ennätyksen alaraja on olemassa siksi, että arvonimen veisi todennäköisesti joku aivan oikeasti nopea hevonen, eikä se takapihan suokki, joka suoritti kaksi vuotta sitten koelähdön eikä ole sen jälkeen startannut. Puskapollejakaan ei saa väheksyä, mutta nämä arvonimet ovat tarkoitettuja nimen omaan huippukuntoisille hevosille.
Kaikki materiaali sivuilla © Oresama / Crimson trotters, ellei toisin mainita. Luvaton kopiointi on rikos. Rikoksesta seuraa rangaistus. |