Kuvat © tiku.

Tämä tyttö on leppoisa hoidettava. Se ei mene sekaisin, jos lähellä on muita hevosia, mutta ei myöskään panikoi joutuessaan olemaan yksin. Laiskaksi se kyllä muuttuu kesäsäällä ja hoitaja saakin työntää hartiavoimin ja maiskuttaa suunsa kuivaksi halutessaan saada tamman vaikka siirtymään hieman. Samoin se kavioiden nostaminen ylös maasta on niin laiskaa että ei sellaista olla ennen nähtykään. Kaiken lisäksi se pikkuseikka, että jos omistaa heikon selän, kuten esimerkiksi tallin omistaja, joutuu kyllä aika varmasti pyytämään apua kavioiden siivoamisessa, Liisa kun ei ollenkaan viitsi käyttää omia lihaksiaan pitääkseen jalkaansa ylhäällä.
Ravurille on ja pitää olla tuttu juttu valjastaminen. Liisallekin se on eikä mitään ongelmia ilmene ennen kuin tulee aika laittaa häntäremmi. Jostain kumman syystä tamma vain vihaa sen liinnittämistä. Se luimii ja saattaa sohaista vähän etujalallaan, näykkääkin ihan varmasti jos joku on sen ulottuvilla. Sitten kun häntäremmi on jo kiinni, ei ongelmia enää yhtäkkiä ilmenekään sen suhteen.

Tamma heiluu hermostuneesti edestakaisin, kun ohjastaja kiipeää sen kärryille ja se on vielä kiinni. Kun remmit irtoavat sen pään molemmilta puolilta, se oikein singahtaa eteenpäin. Se, joka ei tunne Liisan tapoja, saattaa ihan pudota, vähintäänkin horjahtaa, mutta joka tuon pienen tempun tietää, ei näe jutussa mitään ongelmaa. Liisa nyt vain tekee niin joka ikinen kerta, mutta hidastaa vauhtiaan jo muutaman askeleen päästä.
Lämmittelyn aikanakin tamma on erittäin helppo ohjata ja sen vauhtia pystyy säätelemään erittäin pienin merkein. Kyllä neiti aina välillä haluaisi lähteä vain kylmiltään juoksemaan, mutta toistuvat muistutukset pitävät sen vauhdin erittäin helposti sopivana.
Liisa huomaa etukäteen. Ehkä se tajuaa olevansa jo tarpeeksi lämmin, ehkä kuski tekee alitajuisesti joitain liikkeitä. Tamma on nimittäin kovin rauhaton jo kahtasataa metriä ennen kuin alkaa todellinen juokseminen. Sitten kun lupa tulee, se tekee samanlaisen kummallisen pompun kuin lähtiessään liikkeelle ja antaa mennä. Sen kummalliseksi tavaksi on kehittynyt juosta silmät raollaan, korvat liimautuneina niskaan ja suu hieman raollaan. Ensin sen luultiin vihaavan työtään, mutta kun kärry pysäytettiin ja asia tarkistettiin, kuului vain lempeä hörinä.
Ratsuharjoitukset vaativat aina pitkäjalkaista ratsastajaa, jonka avut ovat selkeät. Liisahan on ravuri, ei se voi ymmärtää mitään kovin kummallista. Hyvän maastokaverin ja luotettavan ratsun helppoihin hommiin tammasta kyllä todellakin saa.

Ravejen aikana raviradalla tuppaa tyttöä vähän hermostuttamaan kaikki se hälinä. Joinain päivinä neiti jännittää niin kovasti, että sen lihakset värisevät ja keskittymiskyky kärsii jo valjastuksessa. Joskus taas kaikki menee hyvin, pientä hermostuneisuutta on, mutta se katoaa. Tyttö kun on niin sellainen, ettei siitä oikein tiedä juuri koskaan, mitä mieltä se on.
Eihän siitä Liisasta ole mikään huippuhevonen vielä tullut. Se on nuori ja sitä vähän pelottaakin. Silti se tekee parhaansa joka ikisessä lähdössään ja sellaisesta ponnistelusta on luvallista olla ylpeä!