Kuvat ovat Crimsonin omaisuutta!

Yleensä Tinka ei harjattaessa keksi mitään kommelluksia, mutta se on tosi herkkä säikkymään yllättäviä, kovia ääniä. Jos ovi pamahtaisi kiinni yhtäkkiä, tamma hyppäisi siitä poispäin voimalla, eikä katsoisi ollenkaan, onko alla ihminen vai ei. Harjojen kolinaa harjasangossa tai hoitamiseen kuuluvia, äkkinäisenpuoleisia, reippaita liikkeitä se ei säpsy. Jos ovet tuetaan kunnolla auki tai kiinni, Tinkan hoitaminen ei ole ollenkaan vaarallista tai pelottavaa. Se suostuu yhteistyöhän mielellään, nauttii huomiosta ja paijauksesta ja jaksaisi seistä rauhassa paikallaan vaikka tunteja putkeen. Kesällä on erityisen mukavaa, kun joku viitsii hieroa sieltä kroonisen kutiavista paarmanpuremista, ja vielä sitäkin ihanampaa on, jos suka kastetaan viileään veteen ja sillä harjataan jo valmiiksi puhdasta karvaa... Tämä tamma osaa nauttia elämän pienistä iloista.
Kaviotkin on helppo saada siisteiksi. Neidille käy oikein hyvin, että hoitaja nostaa sen jalan ilmaan ja siivoaa kaikessa rauhassa. Tinkalla ei ole edes pahaa tapaa painaa tai lepuuttaa jalkaansa liiaksi heikon ihmisen käsiin. Hätkähtäessään tamma kuitenkin repäisee jalkansa äkkiliikkeellä vapaaksi, mutta koska siihen kuluu se normaalisti hypähtämiseen menevä aika, hoitajan ei tarvitse olla huolissaan murskaantumisesta. Tinka tyyntyy kyllä sillä sekunnilla, kun tajuaa, mikä se ääni oli.
Ravihevoseksi tätä tammaa ei uskoisi, kun sitä ryhtyy valjastamaan. Neidillä ei ole vähääkään kiire minnekään. Se katselee ystävällisillä, suurilla silmillään, kun hoitaja ripustaa rintaremmin tamman kaulalle roikkumaan ja killittelee aivan yhtä rauhallisena vielä siinäkin vaiheessa, kun kärryt ovat aisaremmeillä kiinni sidotut ja pitkää rintaremmiä pyöritellään aikaavievästi aisan ympärille. Tinka vain katselee iloisen pirteänä, lepuuttaa välillä jompaa kumpaa takajalkaansa ja ottaa ylpeänä kehut ja taputukset vastaan.

Jos Tinkan vikoja pitäisi luetella, niitä löytyisi säikkymisen lisäksi vain yksi. Treenin aloittaminen on nimittäin hyvin nihkeää. Tamma joko hölkkää ja kieltäytyy lämmittelemästä kunnolla tai painaa muiden perään suostumatta rentoutumaan ja lönköttämään ensin hitaammin. Yksin sitä ei saa siis innostumaan ja porukassa se innostuu liikaakin. Paras vaihtoehto onkin lämmittelyn aikana ajaa Tinkalla kärjessä, silloin se on rennoimmillaan, mutta ei ryhdy laiskottelemaan.
Itse treenaaminen onkin okei. Tamma ei hikoamista pelkää ja kiskoo kärryjä tasaista vauhtia niin suoralla, kuin ylä- tai alamäessäkin. Se ei anna itsensä hyytyä, mutta tottelee ohjastajaansa täsmällisesti. Kuskin ei tarvitse olla niin kamalan osaava, mutta reagoimaan pitää pystyä nopeasti - Tinka nimittäin säikähtelee ääniä ajossakin. Jos takana räsähtää, se painaa menemään korvat luimussa minkä kavioistaan pääsee, ja jos edessä sattuu paukahtamaan, saattaa sitä seurata äkkipysäys ja peruutusta. Kuskin on osattava siis rauhoitella tammaa kärsivällisesti, mutta pystyttävä myös pakottamaan se äkkipikaisesti jatkamaan matkaa sen pysähtyessä, jottei se vahingossa peruuta kärryjä ojaan.
Hiitin ajaminen on helppoa ja hauskaa. Kuskin ei tarvitse ollenkaan motivoida tätä neitiä, mikäli mukana on muita hevosia. Jos samalla treenaa nopeampaa ja kokeneempaa ravihevosta, Tinka saa painaa täyttä vauhtia sen perässä, vaikka kokeneemmalle hevoselle vauhti olisikin tavallista treeniä. Niin hiitti tulee ajettua kunnolla ja Tinka ottaa oikeasti kaiken itsestään irti. Pitää vain varoa laukkaamista, niin kova voitontahto nuorella leidillä on.

Oma lähtö. Paljon nopeita hevosia. Tinka ei meinaa pysyä nahoissaan. Se haluaisi lähteä jo. Rauhallinen, lempeä tamma on jäänyt kotiin ja tilalle on tullut nuori juoksijalupaus. Tinka tuntuu tunnistavan aja-komennon ja sen kuullessaan tamma unohtaa kaiken muun paitsi kilpailijansa. Se ei varo kuskiaan eikä itseään, vaan juoksee hienoa, lentävää ravia. Kuskin homma on hillitä neitiä ettei se loukkaa itseään, kompastu omiin jalkoihinsa, juokse muiden yli tai hyppää laukalle. Tinka hoitaa kyllä juoksemisen ihan itse.