-

Unnur (VMR) - Karvin
Kurre höristeli korviaan iloisesti, kun saavuimme Crimsonin pihaan. Se katseli uteliaasti kaikkia ja kaikkea ja näytti pirteältä. Kovin moni ei ollut vielä saapunut, joten sain valjastaa Kurren kaikessa rauhassa, eikä ympärillä ollut suurta häslinkiä. Olimmekin valmiit melko pian, ja jouduimme odottamaan hetken aikaa, että kaikki muutkin olisivat valmiit. Kurre ei pannut tätä pahakseen, vaan lepuutti tyynesti takajalkaansa. Itse itsuin kärryillä mukavasti, varmuuden vuoksi mukanani villapaita, jos kylmyys iskisi.

Alkumatkasta ohitsemme vilisti muutama auto, ja olin oikein tyytyväinen hevovalintaani, kosk Kurre ei korvaansa lotkauttanut, vaan käveli tasaista tahtiaan käännellen välillä korviaan taaksepäin. Kun pääsimme hiekkatielle ravaamaan, Kurre heitti päätään riehakkaasti, mutta siirtyi kuitenkin rauhalliseen raviin ja pysyi nätisti jonossa. Metsässä se koetti napata kuusenoksia suuhunsa ja sain kieltää sitä moneen otteeseen...

Pian aloimmekin lähestyä nuotiopaikkaa, mutta sitä ennen sai vielä kiihdytellä pellolla tai tiellä. Pääsimme Kurrenkin kanssa vähän revittelemään, ja pieni valjakkoponini lähti iloisesti laukalle vaikka suurin osa muista taisi ravata. Hurjasteltuamme hetken kävelimme nuoriopaikalle, Kurre sai rauhallisen luonteensa vuoksi seistä puuhun sidottuna. Irrotin kärryt ja kehuin tammaa rapsuttelemalla sitä kaulasta, ja syötin sille mukaan ottamani porkkanat. Sitten kiirehdin itsekin makkaranpaistoon ja nuotion lämpöön, ilma ei tosiaankaan ollut kovin lämmin...

Ruokailun jälkeen jatkoimme matkaa, kuljimme ohi kauniin, perinteikkään suomalaisen järvimaiseman ja metsän, joka näytti tosin melko harmaalta, kun aurinko ei paistanut, ja pian saattaisi alkaa satamaankin... Metsästä pääsimme taas hiekkatielle, jossa siirryimme raviin. Kurre oli ihan energinen vielä, ja se pysyi hyvin vauhdissa, ja koetti jopa laukata välillä, mutta pidätin ponin kuitenkin raviin takaisin, jottemme aiheuttaisi hämminkiä joukossa. Pitkän raviosuuden jälkeen siirryimme käyntiin, ja kävelimme jonkun matkaa. Osa lähti ensin kiitämään lujaa vauhtia, me kuitenkin pidättäydyimme Kurren kanssa rauhallisemmassa vauhdissa.

Tallin pihaan päästyämme Kurre pärski tyytyväisenä ja hankasi päätään minuun voimallisesti, vaikka koetinkin kieltää sitä. Selvästi tyytyväisenä itseensä Kurre tepasteli perässäni talliin, kun olin ensin purkanut siltä kärryt. Jätin tamman sille varattuun karsinaan ja annoin sille sylillisen heinää kiiruhtaen sen jälkeen itse juomaan teetä tupaan... Teen juonnin jälkeen saattaisin vielä mennä harjaamaan Kurren, olihan lähtö edessä vasta huomenna

-

Amar (FSRa) - Cornflower's Smigrende
Kolean ilman saattelemana, pilvien riippuessa matalalla raskaina ja harmaina, parkkeerasin vuonohevostammaani Cornflower's Smigrendeä eli Keenaa ja seuraneiti Ruiskukan Gildaa sisällään pitävän trailerin Crimsonin tallipihalle sinne minne kuuluikin. Bongasin jo jonkin verran porukkaa ajokkejaan valjastamasta, joten nappasin innoissaan paikkoja ja toisia hevosia ihastelevan ja ihmettelevän Keenan riimunnarun irti trailerista ja talutin neidin valjastuspaikalle. Siellä tapasin paikan omistajan, jolta sain luvan laittaa Gildan odottelemaan pieneen tarhaan maastoretkemme ajaksi.

Saatuani Keenan, joka yritti kovasti tehdä tuttavuutta muiden hevosten kanssa muttei muuten tuntematonta paikkaa stressaillut, harjattua ja valjastettua, olikin pian jo aika lähteä matkaan. Mukana oli muutamia ajolle opetettuja ratsuja, ravureita ja Keenan lisäksi pari muutakin isoa ponia, joten en huolinut ollenkaan ettäkö jäisin varsinkin maastossa erityisenergisen ajokkini kanssa muista jälkeen - meidät sijoitettiinkin kokeneiden valjakkojen joukkoon jonon perälle, isompien hevosten jälkeen muttei kuitenkaan ihan viimeisiksi, mikä sopi minulle oikein hyvin.

Matka alkoi viileän tuulen kahisutellessa lehmusten oksia ja taivutellessa koivujen hentoja latvoja - toivoin melko lämpimän vaatetukseni riittävän! Alkumatkasta sain tosin pidätellä Keenaa sen verran ohjista etten ainakaan heti ehtinyt kylmettyä, tavalliseen tapaansa Keena nimittäin pursusi energiaa näin maastoon lähdettäessä. Alun asvalttiosuus ja siinä kulkevat autot eivät kummemmin meitä hetkauttaneet, mitä nyt välillä sain (turhaan) pelätä yhdistelmää liukas asvaltti ja kengitetyt kaviot.. Parin sadan metrin päästä käännyimme kuitenkin metsään hiekkatielle, jossa askellajiksi vaihdettiin kevyt hölkkä: täydellinen askellaji Keenan suurimpien energioiden rauhalliseen purkamiseen, minkä ansiosta sainkin jo hellittää ohjaksista jonkin verran!

Pari kilometriä samaa tietä jatkettuamme käännyimme virkistävästi vaihtelun vuoksi pienemmälle polulle, jossa kärryjen kanssa kyllä pystyi kulkemaan: paikoitellen tosin piti olla tarkkana ettei törmännyt isohkoon kivenlohkareeseen tai polulle tunkeutuneeseen koivuun, minkä vuoksi välillä edettiin käynnissä. Polkua pitkin jatkoimme hyvän matkaa, ja Keena alkoi osoittaa pieniä hitaasta vauhdista johtuvia turhautumisen merkkejä.

Vaan sittenpä pääsimmekin irrottelemaan Keenaa enemmän miellyttävässä askellajissa suuren pellon reunaan! Jouduimme vähän odottamaan vuoroamme jottei vaaratilanteita varmasti syntyisi suuren hevosmäärän rynnätessä vauhtiin yhtä aikaa, mutta sitten meno olikin meidän kohdalla sitä vauhdikkaampaa - kovasta ilmavirtauksesta huolimatta niin mukavaa! Käsissä Keena toki pysyi, hidasti pellon päädyssä heti kun pyysin ja ravasi intoa puhkuen mutta hyvin käyttäytyen takaisin lähemmäs odottelijoita, jossa kävelytin sitä kärryistä käsin hetken aikaa ennen kuin kaikki olivat saaneet irrotella ja oli aika laittaa hevoset kiinni ja vettä juomaan ihmisten istahtaessa vielä näin alkuun pikkuisen nuotion ääreen evästauolle.

Jokaisen saatua mahansa täyteen ja joidenkin käytyä vähentämässä seisoskeluun kyllästyneiden hevostensa energioita pellolla, oli pienen lepäilyn jälkeen aika valjastaa loputkin hevoset ja jatkaa matkaa. Keena oli alkuun paikallaan seisoskellessaan tehnyt tuttavuutta toisten hevosten kanssa ja hetken seuraillut ihmisten puuhia, mutta alkanut sitten nuokkua rauhaisasti ja nyt se taas jaksoi steppailla innoissaan häntä korkealla! Jonkin aikaa kestäneen metsässä samoilun jälkeen saavuimme varsin tutulle järvelle, jossa useinkin kuumina kesäpäivinä käymme Keenankin kanssa polskimassa - mutta vaikka Keena meinasikin innoissaan järveen kurvata, oli tänään kuitenkin liian kylmä päivä moiseen ja tyydyimme jatkamaan matkaa järven ohi ja hyväpohjaiselle hiekkatielle, jossa joukkoa johtava Oresama kehotti kaikkia siirtymään raviin - tällä kertaa reippaampaan sellaiseen kuin alkumatkasta.

Keena ravata kopisutteli reippaasti isompien hevosten perässä ja sain tuon tuostakin tehdä puolipidätteitä jottemme aivan edellä menevän ponivaljakon niskassa olisi puuskuttaneet! Useamman kilometrin matka kuitenkin väsytti Keenaa sen verran että ravipätkän loppupuolella saatoin jo istua rennommin kärryillä ja antaa tyytyväisenä ravaavan tamman painella aika lailla omaa tahtiaan, jolloin se pysyi ihan hyvin jonossa. Itse keskityin ihastuttavien metsämaisemien ihailuun: mäntyjä ja ojanpientareella rehottavaa heinää, vadelmapusikoita ja ihania keltaisia kukkia joiden nimeä en ikinä muista! Välillä ohi vilahti tasaista peltoa, silloin tällöin järvi kurkisti puiden välistä.

Ravipätkän loppuun käveltiin parikymmentä minuuttia, mikä sopi kevyesti hionneelle tammalleni ilmeisen hyvin: pystyin jo nyt kuvittelemaan kuinka kovakouraisesti se tulisi syliini hionnutta päätänsä hankaamaan kun päästäisiin takaisin tallille.. Vaan vieläpä ei ollut edes loppukäyntien aika, vaan vielä tuli mahdollisuus ravata mielensä mukaan hiljaisella hiekkatiellä. En viitsinyt enää rasittaa Keenaa hirveästi, joten jättäydyin hitaammin ravailevaan porukkaan - vaikka Keena reippaammin taivaltavien hevosten perään olisi kovasti alkuun tahtonutkin! Loppujen lopuksi se vaikutti kuitenkin ihan tyytyväiseltä rauhallisempaan tahtiin, jolla saavuimme tallille jossa lyhyen kävelyttelyn jälkeen riisuin Keenan varusteista ja päästin sen popsimaan tuoretta ruohoa ilmeisen hyvin viihtyneen Gildan kaveriksi.

Itse suunnistin muiden retkeilijöiden tapaan tupaan kahville, tai siis omalta osaltani vihreälle teelle, missä rupattelimme joutavia kaikesta maan ja taivaan väliltä, pääasiassa toki hevosista, pitkälle iltaan asti ennen kuin totesimme että lieneisi aika vieraiden lähteä kotia kohti. Kävin pyydystämässä edelleen ruohoa rouskuttavat, ötököitä hännillään huiskivat tammani traileriin ja istahdettuani väsyneenä mutta päivään erityisen tyytyväisenä kuskin penkille kaarroin autoni nokan kohti kotia ja huiskutin vielä hyvästiksi tallin ystävälliselle väelle, joka oli järjestänyt mielettömän mukavan maastoretken!

Lähtijät ilmestyvät Crimsonin pihaan puolenpäivän aikoihin. Omilla hevosilla lähtijöiden kannattaa tulla jo aikaisemmin, koska heidän on itse valjastettava hevosensa. Opastusta saa, ellei osaa. Crimsonista saa lainata koppakärryjä, ja ne löytyvät suulista, jossa hevoset myös harjataan ja valjastetaan. Crimsonin hevosilla lähtijät saavat käyttöönsä valmiiksi laitetun hevosen.
Ennen lähtöä käydään aloittelijoiden kanssa läpi perusasiat: hevonen kääntyy ohjasta kevyesti vetämällä, pysähtyy molempia ohjia kevyesti kiristämällä ja lisää vauhtia kielen naksautuksesta.

Kun lähdetään liikkeelle, kokeneimmat kuskit sijoittuvat mahdollisimman taakse jonossa ja päästävät mahdollisesti opastusta ja apua tarvivat edelleen. Oresama ajaa Derek Demoa letkan kärjessä.

Ensimmäiset kaksisataa metriä ovt valitettavasti asvalttipäällysteistä tienpätkää, jossa kulkee satunnaisia autoja. Onneksi jo ensimmäisestä risteyksestä pääsemme kääntymään pehmeälle hiekkatielle, jossa voimme lähteä ensimmäiselle hölkkäpätkälle. Tässä vaiheessa hevoset eivät saa väsyä vielä, joten menemme sen huonokuntoisimman tai pienimmän eläimen vauhtia. Hölkkämatkaa kuitenkin on muutama kilometri ennen kuin käännymme tieltä kapeammalle, metsäisemmälle, kuitenkin hyvässä ajokunnossa olevalle polulle. Tämä osa matkaa on suoritettava käynnissä.

Kun lähdöstä on kulunut noin tunti, olemme selviytyneet metsästä Crimsonin omalle, yksityiselle, leveälle hiekkatielle ja sen vieressä olevalle, ravihevosia varten tasatulle tallin omistamalle pellolle. Lähellä on myös nuotiopaikka. Jos jotkut haluavat hieman kiihdytellä, tie ja pellot ovat nyt käytössä. Huomatkaa kuitenkin, että varsinkin ravihevosiksi koulutetut maastoilukaverit ovat kovia menemään saadessaan kisakavereita. Siksi ajellaankin pienissä ryhmissä: korkeintaan yksi kerrallaan tiellä ja yksi pellon kummassalin laidassa samaan aikaan. Kaikkien vuoro tulee kyllä.
Leikkimisen ja hurjastelun jälkeen on aika sitoa hevoset kiinni nuotiopaikan taakse rakennettuihin pieniin pilttuisiin. Niitä on siellä vain neljä, joten jos enemmän hevosia on mukana, rauhallisimmat sitaistaan kiinni puihin. Kärryt irrotetaan, jotta onnettomuuksilta vältytään.
Taukopaikalla hevosille on tarjolla puhdasta vettä, ihmisille nuotiolla paistettua makkaraa, kahvia, teetä ja muutamaa erilaista mehua. Halutessaan voi tuoda myös omia eväitä. Kasvissyöjille emme pysty tallin puolesta järjestämään erityistä evästä.

Kun kaikki ovat syöneet ja levänneet tarpeeksi (ja energisimmät ajaneet hevosiaan vielä pellolla tai ratsastaneet niillä silojen takana ilman satulaa), on aika lähteä takaisinpäin hieman pidempää reittiä. Kiirettä ei kuitenkaan ole.
Käyskentelemme metsän läpi ja hevosten uittopaikkana pidetyn järven ohi. Emme mene itse kahlailemaan tällä kertaa kylmän sään ja kenties ajamiseen tottumattomien hevosten rasituksen pienentämisen vuoksi. (Jos pulahtaminen olisi kivempaa kuin metsässä ajaminen, suosittelen Heijastuksen kesämaastoa samalle rannalle pari päivää Crimson-reissun jälkeen.)
Kauaa ei tarvitse metsässä samota ennen kuin ehdimme ravaamiskelpoiselle hiekkatielle. Nyt mennään paljon lujempaa kuin matkan alussa, kuitenkin repimättä hevosia liikaa. Jos jonkun hevonen väsyy, hidastamme tahtia tai siirrymme käyntiin, mutta muutoin tasaista ravipätkää tulisi melkein neljä kilometriä. Se jälkeen tie muuttuu hiljalleen niin kovaksi, ettei tee hyvää hevosten jaloille kovassa vauhdissa.

Kahdenkymmenen minuutin rennon käynnin jälkeen alkaa retken viimeinen ravipätkä, joka on taas Crimsonin omaa, yksityistä tietä. Tiellä ei missään nimessä tule vastaan ketään, joten kovakin vauhti on sallittua. Ne, jotka haluavat ja jaksavat vielä mennä viimeisen kilometrin kovaa, lähtevät ensin: tie on suora ja johtaa Crimson-kyltin alle, sillä ei voi eksyä. Hitaammin menevät lähtevät perään rauhallisempaa hölkkää Oresaman johdolla.

Tallin pihassa puretaan hevoset ja sitten lähdetään kahvittelemaan. Hevosille on varattu karsinoita ja hakoja, omistajien toiveiden mukaan yksin tai yhdessä Crimsonin omien hevosten kanssa. Hevostelijat itse ehtivät varmasti vielä tallin taakse, tupaan kahville.
Kauempaa tulleiden hevosille on varattu oma karsina yöksi tallista, ja hevosen omistajalle nukkumapaikka tuvan yläkerrasta. Lähtemisellä ei ole mikään kiire - mikset vielä illalla kokeilisi vaikka Crimsonin ja naapuritallien yhteistä, viidensadan metrin päässä odottavaa ravirataa?