Erkinheimon Paperitiikeri
| Nimi | Erkinheimon Paperitiikeri aka Papi |
| Rotu | Suomenhevonen |
| Sukupuoli | Ori |
| Säkäkorkeus | 155cm |
| Syntynyt, ikä | 01.02.-11 7v (3v+3kk=1v) |
| Rekisterinumero | - |
| Kasvattaja | Oresama, Erkinheimot |
| Omistaja | Oresama (VRL-02753), Erkinheimot |
| Painotuslaji | Ravipainotus |
| Ennätys, palkintosumma | ei enn.; 0ve |
© Erkinheimot
Luonne
Tiikeri Papi on se Erkinheimon pikku leijonamieli. Ei ole mitään, mitä tämä mies ei uskaltaisi, tai mikä sitä ei kiinnostaisi. Se tonkii ja tutkii joka paikan aina hoitajansa taskuista kummallisen muotoisiin vesilätäköihin. Ori on kovin kilpailuhenkinen niin radalla kuin sen ulkopuolellakin. On hyvä, että se juoksee mielellään, mutta tarhakaveritkin on sitten valittava huolella. Tiikeri nimittäin tahtoo olla laumansa johtaja, ja sitä ollessaan se onkin melko hyvä ja oikeudenmukainen. Toisaalta se voi satuttaa itsensä ja muut pahastikin johtajan asemaa tavoitellessaan. Ihmistenkin silmille Papi on yrittänyt käydä hyppimään, mutta tällainen käytös on kitketty heti alkuunsa. On poju vieläkin joskus hankala, mutta ei todellakaan erityisen vaarallinen.
Papilla on vähän kiire joka paikkaan. Se ei malttaisi olla harjattavanakaan kauaa. Kun se on saanut selville, että hoitajalla ei ole mitään hyvää taskussa, se menettää mielenkiintonsa täysin ja ryhtyy horjumaan kuin humalainen. Kun heiluminen tylsistyttää, se nojaa kiinnitysnaruihinsa niin että ritisee. Kun tälläkään ei saa toimintaa aikaan, se potkiskelee ja takoo maata, huitoo hännällään kuin jollain propellilla, mölisee jotain ihmeellistä hirnahduksien ja röhkäisyjen väliltä, ja lopulta rauhoittuu imeskelemään masentuneena alahuultaan tai riimunaruaan. Jos Papiin kiinnittää liikaa huomiota, se vain rohkaistuu ja esittää enemmän. Totta kai sitä pitää kieltää ja ojentaa, mutta silloinkin niin, ettei se kuvittele saaneensa torujasta itselleen yleisöä.
Kun valjastamisen aloittaa päävehkeiden laittamisesta, se sujuu parhaiten. Papilla on paha tapa lonksutella ja imeskellä kuolaimiaan ja käännellä päätään samalla niin kuin idiootti, mutta ainakin tämä ihmeellinen väkertäminen pitää sen mielenkiinnon muualla kuin kiukuttelussa. Valjastaja ehtii siis toimia kaikessa rauhassa ilman kummempia konnankoukkuja. Jos taas aloittaa siloista, ori vääntää itsensä vaikka kolmeen solmuun ja samalla spagaattiin jotta pääsisi katsomaan mitä sen ihmisystävä puuhaa. Sitä kiinnostaa sitten liioittelematta joka ikinen naru, remmi ja remeli, ja se aivan varmasti nykäisee joka ainoaa, jos vain yltää.
Ja sitten luojan kiitos päästään radalle! Jos Papilla on seuraa, siellä sitten mennään eikä meinataan. Oria ei kiinnosta hiitti- tai treenikavereiden vauhti. Se yrittää olla ensimmäinen, vaikka toisen taso olisi tuhat kertaa kovempi. Se juoksee täydellä teholla silloinkin, jos toinen onkin vain kolmivuotias varsa ja tipahtaa kauas taakse heti alkumetreillä. Tämä mies ei sitten varmasti vilkuile taakseen, mutta ei sen paremmin eteensäkään. Sille ei olisi minkäänlainen ongelma törmätä johonkuhun, tai vaikka juosta yli. Kiinteinkään aita ei sitä pelota. Onneksi pojan ohjautuvuuskin on täysi kymppi. Se menee juuri eikä melkein sinne, minne käsketään, ja siksi se pystyykin tekemään aivan uskomattomia pujotteluohituksia aivan liian pienistä raoista. Papi ei ikinä jää pussiin.
Kisoissakin meidän tiikeripoikamme on lyömätön kaveri. Se ei hermostu, eikä sitä edes kiinnosta, missä se on. Muut hevoset ovat sille aivan sama, ellei tammoja lasketa valjastusalueella. Nekin kyllä sitten lähdön puolella muuttuvat pelkiksi kilpakumppaneiksi, joten Papi pystyy pitämään pääkyn kylmänä. Se vain rummuttaa menemään miljoonaa aivan kuin olisi sokea. Se ei piittaa hitustakaan voittaako se vai häviääkö, kunhan vain saa sitten illalla porkkanaa.
Suku
Karkulaisromeo
sh, 1.29,0ake
|
Värikäs Vankikarkuri (evm.)
|
Väriveikko (evm.)
|
|
Vinkuvonku (evm.)
|
|
Pohjolan Juulia (evm.)
|
Kikun Johannes (evm.)
|
|
Pohjolan Rakkausromaani (evm.)
|
Sulhonsurma
sh, 1.26,4mly
|
Unelmaprinssi (evm.)
|
Satuprinssi (evm.)
|
|
Unelmiina (evm.)
|
|
Surmatar (evm.)
|
Kuolettavan Hyvä (evm.)
|
|
Surutar(evm.)
|
Kilpailukalenteri
|
Päivämäärä |
Järjestäjä |
Luokka |
Sijoitus |
|
00.00.-00 |
- |
VRER/0000m |
0/0, 0.00,0 |
Jälkikasvu
000000 o/t. - (e. -)