Heinäkuu 2010
Ansku on Crimsonin, JG'n ja Zurückin yhdessä järjestämällä laitumella

Kesäkuu 2010
Ansku on Crimsonin, JG'n ja Zurückin yhdessä järjestämällä laitumella

Toukokuu 2010
Vauvoja, vauvoja, vauvoja! Anskusta ei ole minulla itselläni vielä yhtäkään varsaa, joten pitäisi miettiä sellaistakin. Idäehdokkaista todennäköisin on Nessi, mutta olen miettinyt myös Attea ja muutamaa JG'n ulkopuolista oria. Olen kuitenkin melko positiivinen siitä, että juuri Nessi pääsee varsahommiin.
Muutenkin on kaikki hyvällä mallilla. Ansku on terve, sisukas, osaava ja kiltti ratsu. Sen kisatauko toki jatkuu vielä, mutta ainakin näin kotioloissa suoritukset ovat parempia kuin koskaan.
Olen jopa opettanut Anskun ajolle vain jotain vaihtelua saadakseni, ja siitä hevonen on pitänyt erityisen paljon. Rankan treenin lomassa on ollut mukava lompsutella välillä ihan rennolla hällä väliä -ravilla pitkin leveitä JG'n maastopolkuja. Aluksi hölkkä kävi niin hienosti, että isäntä vitsaili Anskun syntyneen ratsuksi vain ihan vahingossa, vaikka se olisi halunnut olla lämminverinen ravihevonen.

Syyskuu 2009
Ei jaksaisi, ei vain jaksaisi. On niin järjettömän kuuma ja niin uskomaton määrä paarmoja, että Anskukaan ei osaa keskittyä. Kesken koulutreenien tamma vei tuossa eräänä päivänä minua pukkilaukkaa pitkin kenttää, hermostui ressukka niin kovasti kiusaaviin paarmoihin ja hapettomaan kuumuustilaan. Olen vääntänyt hevosten ruokailuakin pikkuhiljaa niin, että treenit ovat mahdollisia kello yhdetätoista yöllä kello neljään aamulla - silloin on mukavasti viileämpää ja Anskukin jaksaa vähän keskittyä kun paarmat nukkuvat. Sääsket eivät niin kovasti haittaa ketään.
Olisitte nähneet Anskun, kun tuli sade. Se laukkasi koko vedentulon ajan iloisena ja saman tien kun oli saanut maan poljettua mutavelliksi, kellahti kyljelleen rapakkoon ja ynisi niin onnellisena, ettei sellaista olekaan. Se makaili ja piehtaroi todella kauan, mutta ilmeisesti se auttoi sitten.

Elokuu 2009
Nyt se kisakausi vasta pääsee alkuun. Ansku saa mennä laitumelle vasta syksymmällä, koska on nyt oikeasti niin hienossa kisakunnossa. Se on saanut vähän rohkeuttakin tuolla ulkona hälinässä. Vielä noin vuosi sitten tammani oli vähän arvaamaton ja säpsy uusissa tilanteissa, mutta nyt se uskaltaa jo roikottaa päätään ja huokaista rentona. On näköjään totta sekin fakta, että vanha koira, tai sitten hevonen, voi vielä oppia uusia temppuja. Ehkä hevonen kasvaakin päänupissaan aikuiseksi vasta kolmikymppisenä? No, oli miten oli, tallimestari ja kengittäjä väittävät yhteen ääneen että minä ja Ansku sovimme toisillemme: muistutamme kuulemma kovasti itsepäisiä, kaksivuotiaita puoliverivarsoja, vaikka tamma onkin jo seitsemän ja minä kaksikymmentäkaksi!

Heinäkuu 2009
Ansku on laitumella.

Kesäkuu 2009
Ansku on laitumella.

Toukokuu 2009
Muutama sijoitus tuli, vaikka tuntui ettei kisattu ollenkaan. Ehkä se nyt johtui sitten siitä, että tallit olivat niin lähellä. Emme joutuneet viettämään yötä vieraassa paikassa ja muutaman kerran ihan ratsastinkin kisapaikalle koska matkaa oli vain pari kilometriä. Alkulämmittely tuleekin muuten hauskemmin maastossa kuin typerällä lämmittelykentällä, huomasin sen juuri. Kuvittelin aina että hevonen likaantuisi maastossa niin pahasti, että hävettää, mutta onhan niitä tasaisia hiekkateitäkin. Meidän kotomaastomme ovat sellaisia rapaläjiä, että kuvittelen kaikkien muidenkin tallejen maastojen olevan samanlaisia. Ehkä olisi aika kunnostaa niitä hieman, vaikkapa ratsastamalla Anskun sijaan maastoissa kylmäverisillä? Ne talloisivat polut Anskukuntoon isoine kavioineen.

Huhtikuu 2009
Niinhän se kilpailu taas jäi ja jäi, kun noita varsoja tuntuu riittävän joka paikkaan. Kilpahevosiltahan se aika on otettava, ne ovat ainoita jotka selviävät hengissä vähemmälläkin huomiolla. Omatuntoni on huono kun Ansku tarhailee päivät pitkät - mutta muuta mahdollisuutta ei ole. Tallitytöt ovat nyt sitten saaneet ratsastaa Anskulla vaikka aiemmin on tehnyt tiukkaa jo antaa heidän taluttaa rakasta ratsuani jäähdyttelyksi. Olen pahalla tuulella jo valmiiksi ja tämä stressi vain lisää äksyilyäni... Voi, miksen saa jo kilpailla Anskun kanssa? Onneksi olemme ilmoittautuneet muutamaan ensikuussa pidettävään koulukilpailuun...

Maaliskuu 2009
En ole aivan varma mitä mietin, kun päätin että nyht on rahaa ostaa uusia tavatoita Anskulle. Vanha sateenkaarisekasotku lensi roskiin harjapakista, vihreä risa loimi niiden perässä ja satulahuovat heitin pyykkikoriin. Ostin tammalle tilalle kaiken punaisen sävyisenä, ja nyt on niin hienoa sitten punaisella kaviokoukulla siivota neidin jalkoja kun sen selässä on punainen loimi. Tottapuhuen ei sillä ole väliä edes minulle, vaikka olenkin hienosteleva, mutta kaikki tavarat nyt vain sattuivat olemaan todella vanhoja ja rikkinäisiä.
Koko kuukausi on käytetty treenaten ja kilpakentillä kävimme vain kääntymässä. Taidot karttuvat ja ensikuun aikana voi mennä todella hyvin.

Helmikuu 2009
Nyt on vauva lähtenyt JG'sta ja Ansku vain on jäljellä. On jo ikävä sitä pikkupoikaa, kovasti onkin, mutta ikävääni paikkaa lempityttöni, tämä Anskuni. Me olemme parhaat kaverit - ja parhaat kisakaverit. Viime kuussa sijoituimme ERJ-cupissa ja vieläpä kahdessa luokassa. Voi sitä tunnetta. Ansku ei ole koskaan ennen tehnyt niin paljon töitä. Kilpailut olivat sen elämän isoimmat tähän asti. Vastassa oli paljon, paljon kokeneempia ja parempia ratsukkoja ja minun Anskuni näytti niille. 140cm'n radalla neiti oli toinen. Saavutus tuntui silloin uskomattomalta, nyt alkuhuuman laskeuduttua vielä uskomattomammalta. Minun pieni Anskuni, toisena, todella isoissa kilpailuissa!

Tammikuu 2009
Jälleen yksi uusi alku - ja yksi loppu. Vuosi vilahti ohi, mutta Ansku sai ensimmäisen varsansa. Kovin paljon isäänsä Dantoe Qjardia muistuttava orivarsa, Wannabe Hijacker G muuttaa vieroituksen jälkeen Eucaryaan kilpahevoseksi. Nuorimies on oikein kiltti ja suloinen tapaus. Ei voi kuin ihastella, tuollaisen sai aikaan minun tammani ja se on minun kasvattini.

Joulukuu 2008
Herranjestas kuinka nopeasti se vuosi vierähti ja kuinka paljon sen aikana tapahtui. Uskomatonta. Anskuni ehti kilpailla ahkerasti ja tulla kantavaksikin. Ei tehdä tästä silti muistelupätkää, vaan kerrotaan joulukuun taphtumista.
Nyt minua vähän harmittaa, että valitsin punaisen loimen sijasta violetin. Neiti näyttää toki kauniilta loimessaan - mutta punainen tonttulakki sen päässä riitelee ikävästi värin kanssa. Ansku kun on varmaan ainoa hevonen joka suostuu lakkia käyttämään tappelematta vastaan. Ehkä lainaan sille jonkun muun hevosen loimea...
Parasta tässä kuussa oli jouluaattoilta. Ratsastin loimitetulla Anskulla satulatta kylän keskustaan. Se on aika normaalia, mutta se tunnelma oli erityinen. Tamma oli hiljaa, enkä minäkään puhunut. Päässä pyöri taukoamatta se, kuinka onnekas olinkaan, kun silloin joskus aikoja sitten ostin juuri tämän hevosen.

Marraskuu 2008
Lumi on tullut takaisin. Tätä me olemme odottaneet. Vietin paljon aikaa haassa heittelemässä Anskulle säälittäviä, likaisia lumipalloja, jotka sain kaavituksi kasaan ohuesta lumikerroksesta. Tamma laukkasi innostuneena koiramaisesti pallojen perässä. Ei se niitä noukkimaan pysähtynyt koskaan, mutta ainakin sillä oli mukavaa.
Olen muutamana iltana huvitellut myös laittamalla Anskuni oikein hienoksi. Tein sille letit ja kaikki. Se seisoskeli violetissa, nimikirjaillussa loimessaan, pintelit jaloissaan, erityisen kauniina kun otin siitä kuvia. Mahahan sillä on alannut jo pullistua - olivat syynä sitten minun herkkuni tai tuleva varsa.

Lokakuu 2008
Kyllä, se Ansku todettiin kantavaksi! Olen iloinen! Tammani ei itse tajua mitään tästäkään, mutta tarjoamistani herkuista senkin edestä. Tallimestari ennustikin puolivakavissaan että ennen kuin vatsa kasvaa varsan takia, minä ehdin lihottaa tamman kaikenmaailman hyväskällä. Mutta sama se, niin kauan kun siitä ei ole vaaraa Anskulle. Olen niin ylpeä tammastani ja sen syntymättömästä varsasta!

Syyskuu 2008
Nyt lempivuodenaikani on palaamassa! Ihanat värit ja paarmakato merkitsevät talven paluuta. Anskukin on iloinen ja jaksaa taas treenata pidempään, kun kuumuus ei kiusaa. Olemme ottaneet tavaksemme laukata iltaisin pellolla. Ihan päämäärättömästi, vain laukkaamista laukkaamisen vuoksi. Aluksi kova vauhti pelotti vähän, en todellakaan olisi voinut pysyä selässä jos Ansku olisi vaikka säikähtänyt. Nyt minä ratsastan samassa vauhdissa ilman satulaa ja suitsia, riimulla pysähtymiskäskyjä antaen. Ansku ei innostu liikaa, vaikka laukkaa aina pää korkealla ja kimeästi hirnuen. Se pysähtyy kyllä kun pyydän tai horjahdan ja osaan jo luottaa rakkaaseen ratsuuni tässäkin asiassa.
Ansku on myös astutettu, mutta saa nyt nähdä sitten että ottaako varsa syntyäkseen ollenkaan, alkukuukausina kun on niin epävarmaa.

Elokuu 2008
Tässä kuussa tuli viesti, että Japano, Anskun emä siis, on nyt kuollut. Jollain tapaa säälin ratsuani, mutta eihän se tuommoisista asioista ymmärrä, minä olen sille mami nyt, olen ollut jo kauan. En voi olla olematta surullinen, kun musta ratsuni hörisee minulle lempeästi. En koskaan tuntenut Japanoa, eikä Anskukaan kovin montaa vuotta, mutta silti. Elämän pitää jatkua.

Heinäkuu 2008
Tuntuu lievästi siltä, että se on tapahtunut. Ihan lievästi. Varsinkin iltaisin. Paarmat ovat palanneet. Ne eivät jätä ketään rauhaan. Olen Anskua suojannut mahdollisimman vahvoilla ötökkäkarkoitteilla ja -myrkyillä, mutta sepäs keksi saada niistä ihottumaa. Nyt raukkaparka tarhailee kärpäsloimi selässään. Tammalla on varmasti ihan hirvittävä olo, kun paarmojen lisäksi sitä kiusaa järkyttävä kuumuuskin, se kun on musta. Vasta kuun puolessavälissä keksin keinon auttaa edes kuumuusongelmaa, kärpäsloimella kun ei paarmoja häävisti pidätellä.
Vuokrasin naapurilta sen järvvenpuoleisen maatilkun ja aitasin sinne Anskulle yksityisen kesäpaikan. Kolmella puolella on aita, yhdellä vesi. Onhan sinne pitkä matka hakea ja viedä tammaa, mutta on mukavaa nähdä kuinka ratsuni makoilee tyytyväisen oloisena vedessä ja juoksee paljon virkeämpänä minua vastaan kun tulen illalla sitä hakemaan. Myös maastoreissut on muuten eliminoitu, paarmojen ja kuumuuden toimesta.

Kesäkuu 2008
En muista, koska olisin ollut näin väsynyt. Tämä uusi, kiristynyt tahti estetreeneissä rasittaa Anskua huomattavasti vähemmän kuin meidän tavallinen, kovavauhtinen metsässä ramppaamisemme - mutta minä se kärsin. Jalkani ovat kipeät ja aamuisin on kauheaa nousta sängystä. Pakko on vain kammeta itsensä ylös tuon hevosen takia. Olen kieltämättä hieman närkästynyt kun se pitää niin itsestäänselvyytenä että omistan sille elämäni.

Toukokuu 2008
Kesä lähestyy ja rapa vähenee. Ansku se jaksaa ottaa kaunistavia mutakylpyjä pitkin päivää - ja on hyväksynyt nyt viimekuun kiistakumppaninsa, kissan. Neiti tarhailee vaihteeksi yksin, koska alkasi niin aggressiiviseksi niille hevosille, joiden kanssa kissa sai viettää aikaa, mutta palautan Anskun pian takaisin laumaan. Kissa ei vieläkään saa kiivetä tamman selkään istumaan, mutta nyt sen sopii jo viettää lyhyitä hetkiä haassa, makoillen heinäkasan päällä.

Huhtikuu 2008
Nyt on neiti tottunut hienosti musiikkiin, jota mankka paasaa. Kissat sensijaan tuottavat pienimuotoisia ongelmia, varsinkin se ainoa rotutapaus. Tässä yksi päivä hillitty ja arvokas ratsuni ajoi lempikissaani takaa haassa hampaat irvessä ja korvat luimussa. Masa rukka on tottunut istuskelemaan loimitettujen hevosten takamuksien päällä, mutta Anskullehan se ei millään sitten käy päinsä. Olin siinä välienselvittelijänä ja tuntui kyllä varsinaiselta luksuselämältä kun kattini raapi hätäännyksissään minulle pitkät viirut poskeen ja rintakehään. Onneksi edes hevonen selvisi kokonaan naarmuitta.

Maaliskuu 2008
Shoppailin meille uusia tavaroita. Ansku sai upouuden koulusatulan, paljon harjoja ja sen ihanan vaaleanvioletin loimen, jota olen kauan katsellut. Kirjailutin vielä tamman nimen siihen mustalla. Nyt kyllä kelpaa.
Emme ole treenailleet mitään taktiikoita tai ratoja, kunhan vain tavallisesti ratsastelleet raskaita lenkkejä kuukausikaupalla. Tässä kuussa ensimmäiset kovat treenit - ja eron huomasi. Ansku kantaa itseään ja minua ihan erilaisella ryhdikkyydellä ja asennolla ja se jaksaa huomattavasti pidempään. Pidin rankaksi luokittelemani treenit ratsulleni. Ennen se olisi ollut rättiväsynyt illalla, mutta nyt jaksoi kyllä potkia kovasti oveaan saadakseen enemmän ruokaa, nopeammin ja mieluiten hopeavadilta.

Helmikuu 2008
Lumi alkaa sulamaan. Rakastamme molemmat talvea ja mielessä kävi oikeasti muutto pohjoisemmas, pidempien talvien perässä. No, on se kesäkin mukavaa aikaa, ja syksy kauniine väreineen, mutta vihaamme kevän harmautta ja rapakelejä. Kaiken huippu oli, kun tänään ravasimme vain muutaman metrin sivussa tavalliselta polultamme metsänreunassa - ja juutuimme kiinni. Ei siitä päässyt eteen ei taakse ja jouduin laskeutumaan satulasta jotta Anskun taakka kevenisi. En ajatellut ilmeisesti mitenkään järkevästi, koska jumituin itsekin rapaan. Muta oikein imaisi jalkani ja aloin ihmetellä suuresti kuinka ratsuni oli edelleen täysin rauhallinen eikä yrittänyt tempoa. Peruutin siinä sitten seisomaan noille jäljellä oleville lumikasoille. Kenkäni jäivät mudan vangeiksi villasukat sisällään ja kylmä alkoi välittömästi purra paljaisiin varpaisiini. Kesti viisitoista minuuttia raahata hevosen etujalkojen alle oksia ja saada se ponnistamaan itsensä ulos.
Nyt pitää vain toivoa etten sairastu kovin kovaa. Ansku on kunnossa, ain vähän väsynyt, mutta vain muutaman asteen lämmössä kotiin laukkaaminen ei todellakaan tehnyt hyvää sukattomille jaloilleni. Sinne muuten jäivät kenkäni.

Tammikuu 2008
Perinteinen uudenvuodenlöpinä pitäisi kirjoittaa nyt, mutta ei huvita. Sen sijaan kerron mielummin vaikka treenistä. Eläinlääkäri tarkasti Anskun ja totesi, että sen etupään lihakset ovat huonommassa kunnossa kuin viimeksi. Vaivaan kuin vaivaan auttaa kiipeily ja vaikeassa maastossa kulkeminen, niinpä me olemme tehneet lyhyitä, raskaita lenkkejä umpihangen poikki ja kiivenneet kaikenmaailman mäille. Aluksi Anskuni kompuroi ja palatessamme vapisi väsymyksestään, mutta jo puolessa välissä kuukautta oli vain lievästi hikinen ja todella, todella varmajalkainen. Nyt ihan tavallisillakin maastolenkeillä huomaan muiden hevosten kompuroivan ja Anskun laukkaavan joustavin askelin ne vaikeimmatkin kohdat.

Joulukuu 2007
Oikein loistavat hiihtosäät, pakko kehua. Olen JG'n mailla hiihdellyt, mutta tänä talvena olenkin ottanut mukaani koirat - ja Anskun. Kaikki elukat ovat juosseet irti vierelläni ja seuranneet kiltisti. Ensimmäisellä kerralla vähän hirvitti, kun tuli yllättäen koiranulkoiluttaja vastaan, metsissä kun on luvallista kaikkien oleskella, mutta tammani juoksi koirien perässä sokeasti ja seurasi niitä myös takaisin luokseni kun vihelsin. Sen jälkeen tuli sellainen tietty varmuus, että kaikki elukkani tulevat pysymään tallessa ja minun ei tarvitse olla niistä huolissani. Hauskuus kasvaakin sitten koko ajan kun alan luottamaan Anskuunkin enemmän jokaisella lenkillä.

Marraskuu 2007
Ansku on alannut pelkäämään talliradiota! Syynä taitaa olla se, että vaihdoin sinne CD-levyn, joka oli eri artistilta kuin kaikki tähänastiset mörinäkappaleet. Ilmeisesti noin viisikymppisen laulajan pehmeä karjumisääni rauhoittaa tammaani ja tämä nykyinen nuori laulajasälli saa sitten neidin hyppimään seinille. Ei ole meilläkään sama musiikkimaku - vaikka nautin itsekin enemmän vanhasta musiikista. Olen vain nyt niin iloinen että haluan iloista musiikkia.
Syynä hyvään tuuleeni on Anskun loistava menestys. Ei se koskaan tähdeksi taivaalle tule nousemaan, mutta kunnialla suorittaa luokan toisensa perään. Ei voi kuin olla ylpeä tammasta, kun se niin ahkerasti paahtaa menemään.

Lokakuu 2007
Mitäs jos alkaisi suunnittelemaan Anskulle varsaa? Se ei ole vielä menestynyt eikä muutenkaan kovin häävi, mutta ainakin se on lempeä ja sijoittunut hyvin niissä harvoissa kisoissaan, jotka on läpi asti viitsinyt mennä. Omistajastahan se vähäinen sijoitusmäärä on kiinni, muttakun treenaaminen on olevinaan niin raskasta välillä. Kyllä se tästä.
Varsasta kuitenkin sen verran, että en haluaisi myydä juuri Anskun varsaa ollenkaan pois, mutta minkäs sitten teet kun talli on täynnä. Pakko. Pieni varsa vain saa minut (ja varmasti Anskunkin) miettimään vain sitä kuinka kiva se olisi pitää täällä kotona... Mutta, kaikki aikanaan.

Syyskuu 2007
Parantumisprosessi on ohi ja uusi treenaus päällä. Olemme menneet monesti ihan oikean valmentajan valvovan silmän alla - ja saaneet kahmittua taitoa ja kuntoa. Tammani jaksaa nyt selvästi pidempään eikä jää laiskottelemaan pisimmilläkään maastolenkeillä. Lentäviä lehtiä se on ihan vähän alkanut säpsymään, varsinkin nyt kun tuo vaahtera tuossa ihan piruuttaan pudottelee niitä teltankokoisia lehtiään keskelle pihaa retajamaan. Muuten mitään ongelmia ei enää onneksi ole. Eikä se lehtikammokaan elämää rajoita. Tamma vain pysyy vähän tarkkaavaisempana kuin kesäkuukausina.

Elokuu 2007
Ansku on ollut nätti tyttö ja viettänyt usein vapaapäivää. Tallitytöt harjaavat sen kitisevän kirkkaaksi heti aamusta ja Anskuhan oli siihen todella tyytyväinen! Se niin pitää hemmottelusta.
Tammalla on ollut nyt vähän jotain nuhantapaista, joten se on ulkonakin pieniä aikoja kerrallaan, loimen kanssa ja yksinään. Kyllä sen mielestä oli ihan kivaakin tulla sisälle ja ottaa heiniä aina puolen tunnin välein. Anskua lellittiin tosi paljon tässä kuussa, ja se sai ihan uuden punaisen riimunkin!

Heinäkuu 2007
Eräänä heinäkyisena aamuna Ansku oli jännityksissä, koska ihmisetkin hermoilivat. Edessä olivat Anskun elämän tähän asti tärkeimmät kisat. Luokka oli Anskun tasoon nähden matala - mutta nämä kisat ratkaisisivat tuleeko Anskusta tuntiponi vai kisaheppa. Sijoituksesta kisaheppa, lusmuilusta tuntiponi.
Adakin kävi aamulla antamassa osaomistuksessa olevalle hevoselleen porkkanaa, oma hoitaja helli kovasti ja tallitytöt kävelyttivät maastossa ilman satulaa.
Lopulta lastasin hevosen autoon ja me, siis minä, Ada, Ansku sekä sen oma rakas hoitaja lähdimme kisapaikalle Meadow Sweetiin. Matka oli rauhallinen, ja musiikki soi hiljaisella. Hevonen söi heiniä autossa kaikessa rauhassa.
Kisapaikalla heppa rauhoittui rennoksi, itsevarmaksi. Se näytti päättävän että nyt menee hyvin. Tamma kulki nokka pystyssä, väheksyen muita hevosia. Se otti kiltisti varusteet ylleen ja kuunteli lämmittelyssä hoitajaansa, joka sen tottakai halusi lämmitellä. Anskukin pitää hoitajastaan, ja sille tulee rennompi olo hänen kanssaan.
Vähän ennen itse kisasuoritusta ratsastin itse hevosella saadakseni siihen tuntuman. Meidät kuulutettiin radalle ja saimme aloittaa. Ansku liikkui itsevarmasti, minä sain ainoastaan ohjata sitä. Se ei kuunnellut missään määrin käskyä tehdä loivempia käännöksiä. Se tiesi säilyttävänsä tasapainonsa, saavansa nopeamman ajan ja pystyvänsä hyppäämään.
Muut ratsukot olivat ja menivät. Uusintakierroksella putosi puomi eräältä esteeltä. Ansku ei kauhistunut, vaan jatkoi töitä reippaasti.
Luokan päätökseksi se sai suitsiinsa ruusukkeen. Vaikkei se voittanut ykköspalkintoa, se oli kaikkein paras. Se voitti itsensä!

Kesäkuu 2007
Ensimmäisissä kilpailuissaan Anskua ei tosiaankaan pelottanut ollenkaan niin paljon kuin omistajia! Minä ratsastin sitä KRJ'n alaisissa kisoissa, luokassa HeA vain. Kokeiltaisiin ensin vähän matalemmalla tasolla ja nostettaisiin pikkuhiljaa. Kisapaikalla olimme molemmat sekaisin, minä ja hevonen. Sähläsin urakalla jopa satulavyön kanssa, joten lopulta hevosen hoitaja pakotti minut kahville ja alkoi itse laittamaan Anskua kuntoon, etten hermostuttaisi hevosta.
Kisasuoritus ei mennyt häävisti, ei ollenkaan, mutta olin silti todella tyytyväinen. Vaikka olin mokaillut, hevoseni oli totellut minua täydellisesti. Hyvä Ansku! Hyvä tyttö!

Toukokuu 2007
Ada toi hevosen, mutta halusin itse olla mukana. Hän matkasi pari päivää etukäteen Hollantiin tutustuakseen tammaani. Adakin rakastui harmaan tamman tyttäreen niin kovasti, että osti Anskusta 49 prosenttia.
Minä matkasin Hollantiin jälkikäteen, ja samana päivänä lähdimme takaisin Anskun sekä erään toisen hevosen kanssa. Mitä järkeä kuskata yhtä hevosta, kun melkein samalla rahalla saat kaksi maasta?
Ansku käyttäytyi matkalla hyvin. Autoilupätkän aikana pysähdyimme usein ulkoiluttamaan sitä, ja kerran ratsastimmekin. Koko ajan tamman käytös oli rauhallista, hallittua ja viisasta.
Pitkän matkan jälkeen olimme kotona. Ansku astui ulos kopista ja nuuhkaisi tuulta. Se haistoi muut hevoset ja kiljaisi ilmoille haastavan hirnahduksen. Muutama ori vastasi, tammat vain nostivat päänsä. Ansku tuli ulos autosta ja meni suoraan hakaan, se tekisi sille hyvää pitkän matkan jälkeen.

Huhtikuu 2007
Olin Hollannissa lomalla, en suinkaan etsimässä hevosta, kun tapasin Anskun ensimmäistä kertaa. Se seisoi haassa yhdessä jo harmaantuvan tamman kanssa, ja tyttö, sen omistaja siis seisoi haan portilla. Olin ratsastamassa ratsastuskoululta vuokraamallani hevosella, ja päätin pysähtyä juttelemaan.
Ansku oli todella kaunis hevonen, joten kyselin siitä. Omistaja kertoi joutuvansa myymään sen, rahahuolien takia. Hän ei voisi pitää kahta hevosta.
Sain tilaisuuden koeratsastaa Anskua. Vuokrasin sen Hollannissa viettämäni kaksiviikkoisen ajaksi, ja palautin koulun hevosen. Enkä minä tietenkään voinut Anskusta erota. Itkin sen karsinassa lähtöpäivänä. Yhtäkkiä tajusin ettei kaiken tarvitsisi päättyä tähän. Etsin Anskun omistajan käsiini ja siirsimme hevosen paperit nimiini heti. Entinen omistaja lupasi huolehtia tammasta niin kauan kun paperisota viranomaisien kanssa olisi selvä ja Ansku voisi tulla kanssani kotiin.

120109 Wannabe Hijacker G (i: Dantoe Qjard)
Pienestä, tummasta varsasta kasvoi nopeasti kouluratojen kuningas. Pieni Jakke oppii nopeasti ja on erityisen hyvässä hoivassa kotonaan. Sen tavoitteena ovat laatikset - ja se tuleekin varmasti saavuttamaan tavoitteensa varsin nuorella iällä, jos jatkaa nykyistä vauhtiaan. Nyt jääkäämme mielenkiinnolla odottamaan, kuinka hienon orivarsan Wannabe-Jrocker on loppujenlopuksi saanutkaan.

180210 Call Me Princess G (i: Agony 13th)
Esittely