Hanna, lempeä suuri tamma, suhtautuu kaikkeen tyynesti ja asiallisesti. Se ei ole kehittänyt itselleen pahoja tapoja tai outoja pelkoja, mutta voi olla ratsastettaessa hyvinkin laiska. Hoidettavaksi neidin uskaltaa kuitenkin luvata kenelle tahansa - tämä jättiläinen malttaa katsoa isoihin kavioihinsa ja osaa varoa pienimpienkin varpaiden sujahtamista vahingossa niiden alle.

Oli tilanne muuten kuinka stressaava tai tylsä tahansa, Hannalle kelpaa aina harjaus. Tamma venyttää kaulansa mahdollisimman pitkäksi kun sitä hierotaan kumisualla ja hörähtää kiitollisena kun hoitaja lopettelee pölyharjan käyttöä. Neiti ei häiritse ihmisen puuhia yliampuvilla ystävyydenosoituksilla eikä liiallisina lempeydenosoituksilla, vaan pitää päänsä omalla puolellaan, liikutellen rauhallisesti korviaan nappaamaan tallipihan pienimmänkin äänen.
Kavioita siivottaessa Hanna on kyllä keskivertoratsua hankalampi. Se nostaa jalkansa aina kiltisti hipaisusta, mutta sattuu vain olemaan niin paljon painavampi kuin ne olemattomat puoliveriheitukat, että se jalkakin sitten painaa aina hieman enemmän. Tamma kannattelee koipensa painoa itsekin, mutta toki hoitajan selän varaan jää monta kiloa enemmän pidettävää kuin yleensä. Tämän vuoksi Hanna ei ole pienen lapsen hoitohevonen, vaikka luonteensa puolesta olisikin siihen kaikkein paras mahdollinen olento.
Satulointi käy helposti, vaikka ratsutus tapahtuikin vasta Hannan ollessa viisivuotias, sen kun oli tarkoitus jäädä kotiinsa työhevoseksi ja kilpailemaan ban-ei keibassa. Muori ei ollenkaan pullistele, eikä ainakaan potki tai näyki. Sen vatsan alle voi aivan huoletta kumartua etsimään satulavyön päätä ja omat jalat voi pitää juuri niin lähdellä tamman kavioita kun on tarvis.
Yhtä helppoa on suitsiminen. Hanna antaa pujottaa suitsien poskihihnat päänsä sivuille, mutta ei avaa suutaan kuolaimia varten valmiiksi. Se odottaa, että nuo kapineet koskettavat sen ylähuulta ja vasta sitten avaa suun. Pää pysyy hienosti alhaalla kunnes kaikki remmit ovat kiinni ja nousee sitten aavistuksen verran ryhdikkäämpään asentoon.

Sitten on aika aloittaa lämmittely, joka varsinkin tukahduttavan kuumina kesäpäivinä on Hannan kanssa tuskaa. Maastossa neiti liikkuu hieman liukkaammin kuin kentällä, siksi kannattaakin suosia lyhyttä maastolenkkiä lämmittelyssä. Oli neiti misä tahansa, se vaatii silti pitkäjalkaisen, napakan ratsastajan, jolla on voimaa ja taitoa pitää ratsu jatkuvasti hereillä ja liikkeellä. Jos Hannan annetaan pysähtyä yhden ainoan kerran ilman käskyä, se ei varmasti lähde enää omin voimin liikkeelle.
Koulutreenin alkaessa laiskuus on hieman sulanut pois lihaksista ja tamma malttaa edes kävellä itse kunnolla. Ison kokonsa ja suurien, voimakkaiden liikkeidensä takia neidistä ei koskaan voi tulla hääviä kouluratsua, mutta nyt se menee aivan tyytyväisenä helppoja ratoja ja on ylpeä itsestään, vaikka varmasti huomaa vain pienten ponejen tekevän samoja harjoituksia. Ratsu on tottelevainen, vaikka vaatiikin voimakkaat paino- ja pohjeavut. Askelia sen sijaan ei voi hyvällä tahdollaankaan kehua sulaviksi ja pehmeiksi. Ne nykivät ja pomppivat, ovat juuri sellaiset kuin niiden näin karkeaksi ja voimakkaaksi jalostetulla rodulla pitääkin. Leveä selkä kuitenkin kompensoi huojuvuutta mukavasti ja sen ansiosta Hannan selässä onkin ihan mukava mennä.
Esteillä Hanna-kulta väsyy nopeasti, sehän joutuu tehdä töitä kahden puoliverisen edestä näissä matalissakin hypyissä. Vaikka hyppy onkin hieman vaivalloinen, Hanna ei koskaan lopeta yrittämistä kesken. Se jaksaa junnata samalla esteellä vaikka koko treenin ajan, eikä milloinkaan petä ratsastajaa esimerkiksi kieltämällä tai yrittämällä väistää koko esteen. Hyppy nyt on sinänsä pehmeä, mutta alastulo töksähtää raskaasti.
Vaikka Hanna ei olekaan mikään kaunis puoliverinen tanssivine askelineen, eikä kotoisa pitkäharjainen suomenhevonen, se on niitä molempia parempi ratsu, kun on mentävä ilman satulaa. Avut menevät helpommin läpi kuin satulan kanssa, ja jos suitsetkin vaihtaa pelkkään riimuun niin neiti tuntuu tottelevan ajatusta. Sen selkäkin on niin leveä, että putoamista vain ei tarvitse pelätä. Raskastekoinen tamma ei pane pahakseen sitäkään, jos sen kyydissä meneekin samaan aikaan kaksi tai vaikka kolme hevosenhoitajaa.

Kisat ne eivät tämän rauhallisen ja täysijärkisen tamman mieltä järkytä. Kouluratsastaja saa kilpailuissa tehdä hieman enemmän työtä kuin esteratsastaja, koska koulussa Hanna ei kotonakaan viitsi tehdä yhtä paljon töitä kuin esteillä. Loppujen lopuksi joka ikinen kilpailu on mukava kokemus tämän tamman kanssa. Ei ole väliä onko suotsiin pujotettava ruusuke minkävärinen, vai tuleeko sellaista ollenkaan, kunhan osaa pitää hauskaa