Sikahertta on pieni, soma ja kova menemään. Se on luonteeltaan kovin levoton ja nopeasti hermostuva, mutta ei se koskaan tahallaan tee pahaa kenellekään. Jos valjastaminen kestää liian kauan, sen on vain yksinkertaisesti ihan pakko pyöriä ympyrää ja ryhtyä lapselliseksi. Starttipaikallakin on niin paljon uusia ihmisiä, hevosia, ääniä ja hajuja, että ei siellä vain selviydy tulematta aivan täysin hulluksi päästään!

Hertan hoitaminen ei ole helppoa. Se on kiltti, mutta kyllästyy kaikkeen nopeasti. Tamma jaksaa olla rauhassa ehkä tasan sen kaksi sekuntia, ja sitten alkaa vimmattu kuopiminen, huojuminen ja jopa kutominen, ellei rouva ole päästään kiinni kahdella narulla ja seiso suulissa tai käytävällä. Kiellot eivät tunnu tehoavan, mutta Herttaa on silti ehdottomasti kiellettävä, pakotettava olemaan aloillaan ja joskus jopa läppäistävä kunnolla avokämmenellä. Ei sen voi antaa tehdä murhia tylsyyksissään, vaikkei se pahaa tarkoittaisikaan.
Kavioiden siivoamisen kanssa on se oma shownsa. Hertta nyppii jalkojaan, mutta onneksi ne voi turvallisesti puristaa polviensa väliin, koska tamma ei todellakaan potki. Siitä jalat eivät rasita hoitajan selkää tai käsilihaksia liiaksi. Jos oikein kauan kestää, tämä juoksija alkaa kylmän rauhallisesti kallistumaan ihmisen suuntaan ja nojaa sitten ihan varmasti koko painollaan päälle, ellei joku sitä hieraise rystysillä tai kaviokoukun varrella kylkeen ja pakota pois.
Valjastaminen on yhtä samperin häsläystä. Tamma pyörii vaikka ympyrää päästäkseen katsomaan, mikä ihmeen härveli sen selkään laitetaan. Silat ovat joka ikinen päivä aivan yhtä uusi yllätys, ja häntäremmiä laitettaessa koko tamma jähmettyy kahdeksi kokonaiseksi sekunniksi silkasta järkytyksestä. Rintaremmiin neiti puolestaan yrittää joka ikinen kerta ujuttaa hampaitaan, ja se on estettävä, koska tälle hevoselle on helppoa järsiä rintaremmi katki parin valjastamiskerran aikana. Juoksijan kärsimättömyyden vuoksi pitkää rintaremmiä käytetään vain maastolenkeillä, eli kovin harvoin, koska lyhyt on nopeampi kiinnittää. Muutenkin Hertan hermot joutuvat koetukselle, kun kärryjenlaiton yhteydessä sille pitää laittaa potkuremmi, sitoa sen häntä kiinni ja ujuttaa päätanko. Jos mennään radalle, tarvitaan vielä ulkoradan puoleiseen silmään puolilappu.

Jos joku on ollut niin ääliö, että on unohtanut potkuremmin, saa hän lämmittelyssä monoa kymmenen vuoden edestä. Hertta ei varsinaisesti potki, mutta pukittaa liikaa energiaansa pois ja saattaa muutaman kerran epähuomiossa oikaista jalkojaankin. Potkuremmi estää hypyt, mutta kyllä tamma silti yrittää ja kompastelee sen vuoksi, ettei pystykään.
Onneksi kaikki helpottuu, kun päästään lämmittelystä ohi. Hertta jaksaa kaikkien yllätykseksi keskittyä loistavisesti sekä kunto- että nopeustreeniin. Se painaa menemään täsmälleen eikä melkein ohjastajan päättämää vauhtia. Ongelmana on vain hidastaminen ja pysähtyminen. Varsinkin, jos mukana on muita hevosia, Hertta vetää päänsä niin pitkälle, kuin remmit ikinä suovat, luimistaa korvansa ja yrittää antaa kuskille taas vähän protestipukkeja. Minkäs kärryihin sidottu Hertta voi ihmiselle, joka on kiinni sekä kärryissä että hevosen suussa? Ei tamman auta kuin pysähtyä, vaikka se mielessään nouseekin kapinaan. Heti, kun hidastuskäsky on ymmärretty käskyksi eikä pyynnöksi, tamman korvat nousevat taas innostuneesti hörölle ja se rauhoittuu.
Hiitti on terveellisintä ajaa yhden tai kahden muun hevosen kanssa, koska isommassa porukassa Hertta vaatii jo huippukuskin. Se painaa menemään, eikä syynä ole vain röörien aukaiseminen, vaan tamma juoksee sitten varmasti itsensä vaikka hengiltä, jotta olisi koko ajan ykköspaikalla. Laukkaa ei tarvitse pelätä - mutta maitohappoja senkin edestä. Ne eivät hidasta Herttaa hiitillä, mutta saavat sen ontumaan jokaista jalkaansa ja aristamaan selkäänsä neljän päivän ajaksi, ja silloinhan treeni on nollassa.
Maastossa köpöttely sopii Hertalle, ja se on kovin yllättävää. Tamma on peloton ja utelias yksin ollessaan, ja sopii vaikka täysin kokemattomalle kuskille. Porukassa se on samanlainen ravihevonen, kuin treenissä tai hiitillä, eikä maastoon olekaan mitään järkeä lähteä kavereiden kanssa muuten kuin selästä käsin tai taluttaen.

Kisahuuruissaan Hertta muuttuu lähes vaaralliseksi. On niin paljon kaikkea uutta, ja tamma tekee äkkikäännöksiä ja pyörii kuin hyrrä, jos sille antaa vähänkään periksi. Parasta onkin sitoa rouva kunnolla kiinni ja valjastaa se mahdollisimman pian. Kuljetuskopista nyt ei ainakaan ole mitään jäljellä, jos Hertan sinne jättää, tai sitoo edes siihen kiinni. Lämmittelyn Hertta kestää pitkänäkin, mutta seisomista ei edes lyhyenä.
Itse startti menee joko hyvin tai huonosti. Ei meidän Hertta ole supernainen, vaan vain hyvä. Se ei vedä usein laukalle, mutta jos se ohjataan ulkoradalle ja se näkee muiden ohittavan itsensä, peli on menetetty. Omaa aikaa vastaan juokseminen on täysin turhaa, koska samantasoisten kavereiden seura se on, joka tätä tammaa ajaa eteenpäin.