Joushou Gaidou

Pirtin Jaska - The horse

Nimi	Pirtin Jaska, "Jaska"
Syntymäpäivä	17.12.-08
Ikä, ikääntyminen	3v (heti 3v, sitten 6kk=1v)
Rekisterinumero	VH-*****
Rotu	Suomenhevonen
Väri	Ruunikko
Sukupuoli	Ori
Säkäkorkeus	159cm
Ex-omistaja	special k
Kasvattaja	Pirttivaara osoite?
Omistaja, asuintalli	Oresama, JG
Painotus	Kouluratsastus
Koulutustaso	VaB, 100cm
Saavutukset	Ei vielä

The outfit

Kuvat otti Jenna H.

This is me

Meidän Jaska on juuri sellainen perinteinen suomenhevonen, joka selviytyisin hyvin vaikka jonkun takapihalla. Se ei paljonkaan perusta ylimääräisistä koristeista tai kilpailutouhuista, näyttävät sen mielestä olevan vain välttämätön paha. Mikä ei tapa, se vahvistaa, ja näin on myös kaikenmaailman ylimääräisen kisahötäkän kanssa. Ainakin hermot muuttuvat ruostuneesta raudasta timantinkoviksi, tuumaa Jaska.

Hoidettaessa ori ei kummempia keskustele tai osoita muitakaan ihmismäisiä piirteitä. Se on niin arkipäiväinen ja tavallinen rutiini, että ei siitä tarvitse sen enempää järjestää kohtausta tai toisesta päästä taas kiittää yliampuvin hörinöin ja halauksin. Joskus, jos kumisuka osuu oikein loistavaan kohtaan, Jaskakin intoutuu hieromaan ylähuulellaan harjaajaansa, mutta siihen se ystävyydenosoitus jääkin. Kun harjaus loppuu, ori kääntyy takaisin eteenpäin ja tuijottelee väliinpitämättömänä tyhjää edessään. Onneksi se on kuitenkin niin rauhallinen. Jaskaa saa aivan huoletta harjata esimerkiksi mahan alta tai jaloista, se kun ei keksi mitään kummaa. Vaikka taluttaessa saakin kaiken taidon ja voiman käyttää pitämään tätä isoa miestä siedettävässä kävelyvauhdissa, harjauspuomista se ei yritä repiä itseään karkuteille.
On herkkien, typerien kilpahevosten hommaa yrittää vetää jalkojaan pois hoitajan käsistä, kun hän siivoaa kavioita. Jaska on rehellinen ja reilu suomalainen, ei se sellaista tee noiden etelän hevosten tavoin. Kavioiden siivoaminen kuuluu hoitamiseen ja se siitä, ei sitä ole syytä nostaa miksikään numeroksi tallin päiväjärjestyksen ohjelmalistalle. Kuka vain pystyy tekemään sen, siitä voisi puhuakin vain sivulauseessa.
Kouluratsun arkipäivään kuuluu myös satulointi. Varmasti jokainen suomenhevonen pullistelee hieman, Jaskakin, mutta ei mitenkään erityisen raivokkaasti. Kunnon mies saa voimalla kiristettyä satulavyön, ja heikommankin ihmisen hommaksi tämä pieni, tavallinen askare käy, kunhan hän ensin läpsäisee oria satulavyön kohdalle vatsaan. Kyllä se yllättäen ilmestynyt kaljamaha siitä siliää.
Suitsien kanssa on aivan pakko vääntää vähän, ei se ori muuten mikään ori ole. Siinä saa hoitajaressukka varoa näppejään ja olla vikkelä käsistään, kun Jaska pitää saada suitsiin. Ori ei muuten näyki eikä pure, mutta kuolaimiahan se ei halua, ja osoittaa mieltään välillä hampaitaankin vilauttamalla. Suositeltavin suitsimisstrategia lienee Jaskan kanssa se ihan tavallinen: tarjoa kuolaimia, varo sormiasi ja livauta kuolaimet orin suuhun samalla sekunnilla kun se raottaa hampaitaan hieman. Jaska on itse vain hevonen, sillä ei järki riitä tajuamaan mitä tapahtui, jos se tapahtuu nopeasti.

Sitten onkin jo aika ponnistaa ratsun selkään ja lähteä lämmittelemään treeniä varten. Nopea raviaskel on herkässä ja Jaskan tapana on nojata ohjaan niin raskaasti että käsi väsyy. Jos et kannusta pohkeilla, pää painuu raskaaksi, mutta jos kannustat, ori singahtaa raviin. Itse asiassa ainoa toimiva keino on aluksi antaa pojalle niin paljon ohjaa ettei se enää voi nojata ja aloittaa kunnolla lämmittely vasta kun se itse nostaa päänsä - se tekee sen aina hyvin pian jos kukaan ei vain viitsi tapella sen kanssa.
Koulutreenin alkaessa ryntäävä ori ei muutu nihkeäksi harjoittelemaan, mutta rauhoittuu huomattavasti. Sen kanssa ei enää tarvitse varoa virheapujakaan niin paljon kuin lämmittelyssä: Jaska tottelee reippaita, selkeitä apuja ja jättää kaikenmaailman ylimääräiset töytäykset ja nykäykset ihan omaan arvoonsa. Askel on rentoa, mutta melko hidasta, laukkakin keinuu niin kuin vanhanaikaisilla keinuhevosilla. Vauhdin suhteen Jaska hakee jatkuvasti tukea ratsastajalta: jännittävä ratsastaja puristaa polvillaan huomaamatta ja ori ei halua enää edes kävellä kunnolla, kun taas rento ratsastaja myötää ratsuaan ja saa senkin kulkemaan rennosti ja mielellään.
Koulutreenin ohella hypätään myös esteitä jonkin verran. Jaskasta se on ihan mukavaa, vaikkei vedäkään vertoja syömiselle tai maastolenkeille. Kyllähän niitä puomeja ylittyy, mutta ne vaativat raskaalta orilta niin kovin paljon työtä. Hyppy ei ole mikään virtuoosimainen ja kauniin lennokas. Sen sijaan se on rauhallinen ja pehmeä, oikea unelma sille, joka pelkää esteiden ratsastamista ja haluaa voittaa pelkonsa.
Vaikka kentällä meneminen on ihan mukavaa, maasto se on suomenhevoselle paras paikka. Paksun karvan läpi eivät paarmat kiusaa Jaskaa niin paljon kuin sen puoliverikavereita ja talvellakaan ei kylmä tuuli pääse puhaltamaan ja viemään lämpöä mukanaan. Rauhallinen ori kävelee sinnikkäästi läpi kummallisimmistakin lätäköistä, hangista ja pusikoista, se ei osaa pelätä. Kaikkein parasta on se, jos mennään erityisen kylmänä talvipäivänä, lumi narskuu kavioiden alla ja ratsulla ei ole satulaa tai suitsia, vain loimi, riimu ja ratsastaja.
Ratsuntöidensä ohella ori voimistaa lihaksiaan vetämällä rekeä. Sen kaunis ulkonäkö on tehnyt siitä kylän kirkkohevosen, mutta mukavinta on vain vetää kesäisin metsäteillä ilosta kiljuvaa lapsilaumaa isoilla kärryillä. Siinä ei tarvitse mennä lujaa, hidaskin käynti saa ne kaikki lapset iloiseksi.

Sama orihan se Jaska aina on, vaikka voissa paistaisi. Ei se kisatouhu onnistu poikaa muuttamaan. Ensimmäisillä kerroilla hälinä vähän hermostutti, olivat estekisatkin ja tottakai erittäin vaaralliset ja pelottavat, mutta ori rauhoittui ajan myötä. Nykyään se on omimmillaan koulukisoissaan, menee vain kuin kotonakin, mutta nämä aivan hirveät estekisatkin ovat muuttuneet ihan siedettäviksi.
Sitten vain lyömään uutta naulaa karsinan oveen taas uudelle ruusukkeelle!

The family

Äkkipika sh, 160cm	Kipa sh	Kekkeri (evm.)
		Vaitonainen (evm.)
	Nopsa-Mamma sh, evm.	Pika-Pika (evm.)
		Äipän Tyttö (evm.)
Mymmeli sh, 151cm	Pulla-Sankari sh, evm.	Kuuran Elmeri (evm.)
		Ripakka (evm.)
	Prinsessa Myy sh, evm.	Pilvenpiirtäjä (evm.)
		Maisan Tyttö (evm.)

About the family

Äkkipika on uskomattoman komea, tumma ori, joka ei oikein kisahevoseksi soveltunut. Siitä yritettiin matkaratsuakin, mutta ei onnistunut. Lempeä kaveri jäi sitten kotiin perheen tyttöjen ratsuksi - eikä se vaikuta orimaiselta ollenkaan, on niin lempeä ja kiltti. Mypöhemmin Piksullakin aiotaan startata koulu- ja estekilpailuissa.

Jaskan isän isä, Kipa löytyy myös virtuaalimaailmasta. Ori on poikansa Äkkipian tapaan erittäin komea ja tumma herrasmies. Se ei myöskään ole kisannut Suomessa ollenkaan, ei ratsu- eikä ravipuolella, mutta oman hoitajansa mukaan se on silti sporttinen ja hyvänluonteinen ori. Poika periyttää rauhallista luonnetta.
Kipan isäori, Kekkeri, oli elinaikanaan kuin nimensä. Se hirnui, riehui ja eli niin täydellä sydämellä, että se näytti tanssivan ilokseen. Tämä ori kilpaili hyvin vähän, mutta ehti sijoittua useasti. Jalkavian takia se jäi jo varhain kilpailueläkkeelle ja perheen iloksi kotiin. Kekkeri kuoli 25-vuotiaana vanhuuteen.
Kekkeri ehti astua tamman, jonka nimi oli Vaitonainen. Nuori tamma ei ollut ehtinyt vielä kotikylänsä kilpailuja pidemmälle, mutta varsasta tuli arvokas jo sen ulkonäön takia. Vaitonainen pääsi varsan vieroituksen jälkeen palaamaan takaisin kentille ja siitä tulikin aikamoinen koulutykki.

Isänemä Nopsa-Mamma syntyi vuonna 1989 ja eli elämänsä Ruotsissa. Kasvattaja oli Äkkipian syntymän aikaan katsomassa Nopsa-Mammaa. Vanha tamma ei miellyttänyt, mutta syntymätön varsa lähti sitten mukaan Suomeen. Mamma kilpaili kouluratsastuksessa 15-vuotiaaksi ja jäi sitten monia palkintoja voittaneena eläkkeelle.
Muumipeikko oli varsansa tapaan Ruotsissa elävä suomenhevonen. Se kokeili raveja, huonoin tuloksin. Jalka murtui viisivuotiaana ja teki ravaamisen lisäksi mahdottomaksi myös esteiden hyppäämisen. Peikosta tuli kouluratsu, ja vaikkei se häävisti menestynyt, se sai nimensä kuuluviin menneisyytensä takia.
Muumipeikon astuma ruotsalainen Sorva-Silja oli menestynyt vanharouva jo sulhasensa tavatessaan. Se teki pitkän uran kouluratsastuksessa: aloitti nelivuotiaana ja lopetti vasta 18-vuotiaana. Silja lopetettiin 28-vuotiaana alati vaivaavan, pahan yskän takia.

Mymmeli on vasta kisauraansa aloittava, sporttinen ja hyväkuntoinen tamma. Sen peruskunto on loistava, ja sen se on periyttänyt kahdelle varsalleen. Molemmat varsat - Jaska ja Taikuri - ovat emänsä tapaan rohkeita, reippaita ja vhyvin vaaleita ratsuja. Elämäniloisella Mymmelillä on vielä pitkä kisakausi edessään.

Mymmelin isä oli Pulla-Sankari, joka oli nimestä lähtien sisäpiirin vitsi koko hevonen. Ori rakasti herkkuja ja tuppasikin lihomaan - mutta sen toinen intohimo oli kouluratsastus. Sakke aloitti kilpailemisen suomessa, mutta muutti kuusivuotiaana Ruotsiin, parempien mahdollisuuksien perässä. Loistavasti sijoittunut Sakke teki pitkän. voitokkaan uran.
Jaskan emän isän isä, Kuuran Elmeri harrasti muusta suvusta poiketen esteratsastusta - ja oli melkoisen hyväkin siinä. Metrin ratoja menevä ori oli menestyvä ja hyvänluonteinen. Se kuitenkin lopetti uransa ennen kymmenvuotissyntymäpäiväänsä ilman ennakkovaroitusta. Juoruja liikkuu, että sen etujalat eivät kestäneet, mutta omistaja ei ole vahvistanut tätä oletusta mitenkään.
Yksi monista Elmerin astumista tammoista oli eloisa Ripakka. Tamma vietti elämänsä siitoskäytössä maalaistallilla, mutta toi kilpahevosten voittosummat kotiin moninkertaisesti saamalla monta, todella hyvää varsaa.

Saken astuma tamma, Prinsessa Myy, eli Mymmelin emä, oli aika paljon Mymmelin itsensä kaltainen. Vaalea, kiltti, säästeliäästi kisattu tamma. Myy tosin omisti hieman tuittupäisemmän luonteen ja osasi välillä laittaa kovaakin hanttiin. Ainoat kolme kisaansa Myy voitti.
Myyn isä oli kuuluisa Pilvenpiirtäjä, iso ja vahva ori. Se jaksoi sinnikkäästi tiheää kisausta kahdeksanvuotiaaksi, kunnes romahti täysin. Veetistä tuli äksy, vaarallinen räyhääjä, joka sitten myytiin vanhalle miehelle rauhoittumaan. Kaksitoistavuotiaana Veeti palasi ihmisten ilmoille voittaen pikkukisoja - ja ollen varmasti koko Suomen kiltein ori.
Ainoa Pilvenpiirtäjän astuma tamma oli Maisan Tyttö, joka oli siis kilparatsastaja Maisan itse kasvattama ratsu. Tyttö oli kuin mittatilaustyönä tehty maihinnousukenkä, täydellinen juuri Maisan käsiteltäväksi. Ratsukko ei hävinnyt koskaan ja vetäytyi yhdessä eläkkeelle Tytön 13-vuotispäivänä.

This is MY show

Kisakalenterissa vain sijoitukset.

Päivämäärä	Järjestäjä	Luokka	Sijoitus
15.02.-09	Zauberhof	ERJ/70cm	3/52
16.02.-09	Zauberhof	ERJ/80cm	6/53
18.02.-09	Zauberhof	ERJ/70	5/52
24.02.-09	Kt Safir	ERJ/100cm	4/39
17.03.-09	Zurück	ERJ/90cm	1/18
28.03.-09	Zurück	ERJ/50cm	3/10
28.03.-09	Zurück	ERJ/80cm	1/20
28.03.-09	Zurück	ERJ/90cm	3/20
30.03.-09	Uskonpuute	ERJ/100cm	2/50
14.04.-09	Zurück	ERJ/100	3/70
17.04.-09	Zurück	ERJ/100	6/70
24.06.-09	Zurück	ERJ/100	5/70
16.04.-10	Kissankäpälänkylä	VSHK/90cm	2/19
16.04.-10	Kissankäpälänkylä	VSHK/KNspec	2/17
16.04.-10	Kissankäpälänkylä	VSHK/VaB	1/29
27.05.-10	VMR	Este/100cm	5/39

Dear diary

Syyskuu 2010
Jaska on Crimsonin, JG'n ja Zurückin yhdessä järjestämällä laitumella

Elokuu 2010
Jaska on Crimsonin, JG'n ja Zurückin yhdessä järjestämällä laitumella

Lokakuu 2009
Vaikka Jaska on laitumella, olen ottanut tavakseni ratsastaa sillä lyhyen, mutta kovavauhtisen lenkin kerran päivässä ilman satulaa. Sen maha on alkanut nimittäin kasvaa oikeasti jo vaarallisella vauhdilla, ja on pakko ehkäistä orin lihominen kiinni laitumen porttiin. Vielä ei tulos näy eikä maha pienene - mutta ainakin lihominen on pysähtynyt. Sitäpaitsi Jaska-kultsi näyttää nauttivan oikein paljon päästessään välillä kunnolla hikoilemaan, vaikka lomalla onkin.
Energiaa orista löytyy vaikka muille jakaa. Se ravaa vaikka rinkiä, ellen päästä sitä kunnolla juoksemaan heti. Välillä ihan pelottaakin istua sen äkäisessä laukassa ilman jalustimia tukenaan, mutta en ole vielä pudonnut. Jaska ei ole kertaakaan keksinyt mitään siksak-ryntäilyjä eikä muutakaan kamalaa pääni menoksi. On sillä ihan turvallinen ratsastaa ilman satulaakin.

Syyskuu 2009
Viimekuussa olin kieltämättä sinnissä tuolle Jaska-jössikälle, mutta en minä enää malta olla vihainen. Olen niin usein käynyt laitumella rapsuttelemassa kultsiani, ja minulla on sitä ihan kamala ikävä aina iltaisin. Melkein tuntuu, kuin pikkukulta olisi kuollut, vaikka se on vain ansaitsemallaan lomalla. Tässä minä sitten kuihdun pois, ja aloin ihan miettiä sitäkin, että joskus Jaska-muru tosiaan kuolee. Mitä minä sitten teen? Miten minä voin selvitä niin kauheasta asiasta sitten joskus? Tyhjä karsina vain näkyisi kylmänä käytävällä, ei Jaskan itsepäistä harjaa ja haastavaa hirnahdusta aamuisin...
No turha itkeä, Jaska on vielä nuori ja todella terve. Nytkin se todella nauttii laidunajastaan, ja juuri ja juuri malttaa tulla portille sanomaan hei. Maha sillä kyllä kasvaa ja se tietää treeniä sitten laisunkauden loputtua. Voi, kun olisi jo pian talvi... Elokuu 2009
Jaska on laitumella.

Heinäkuu 2009
Jaska on laitumella.

Kesäkuu 2009
Jaska on laitumella.

Toukokuu 2009
Se hullu koni oikeasti oli vähällä potkaista minua, kun pääsi irti laitumelle! Nousi kyllä äijällä jokin neste päähän niin nopeasti ettei olisi enää poikaa uskonut minun rakkaaksi herrasmiehekseni. Olen vihainen, kyllä, enkä kostoksi käy viikkoon katsomassa koko kirppusäkkiä.
No, ainakin ukko on onnellisesti laitumella. Se alkoi olemaan niin levoton tässä viimeisinä viikkoina, että soitin entiselle omistajallekin, että onko se samanlainen aina keväisin. Hän mainitsi että Jaska on jokaisena elämänsä vuotena päässyt hyvin varhain laitumelle. No, siitä ne hulluudenpuuskat näyttivät johtuneen: tallimestari kun hevosia tarkistaessaan laitumella jaksaa aina jälkikäteen minulle mainita että nyt tuo typerä hevosenkuvatus käyttäytyy taas.
Ihan oikeasti, miksi minä tuollaisen vinopään menin ostamaan?

Huhtikuu 2009
Jokseenkin maaninen kisakuukausi on takana ja nyt onkin loistavasti aikaa rentoutua. No, maastolenkkiä onkin tullut tässä tehtyä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Jaska on niin mukava, kun se ei pelkää mitään... Kerran se minut lennätti takapuolelleni suoraan päänkokoisten kivien sekaan kun päätti säikähtää naapurin irti juokseva koiraa, mutta odotti sitten nolon näköisenä paikallaan että sain sen kiinni.
Jaska on nyt ilmojen lämmetessä enemmän ulkonakin. Eihän sitä kylmä muuten talvellakaan haittaisi, muttakun olen joutunut sen karvoja lyhentämään ankaran treenin ja väsyttävien kisojen takia ja loimet ovat inhottavia päällä. Onneksi herraa itseään ei ole pahemmin haitannut.
Vaikka Pave on ollut minulla jo näin kauan, tuntuu epätodelliselta että se on nyt ihan omani...

Maaliskuu 2009
Nyt on sitten uusia tavaroita viimein harjasankoon, loimitelineelle ja satulanpaikkaan ostettu. Vanhat suitset jätin, koska ne ovat vielä aivan hyvät. Vanhat huonot tavarat siirsin suoraan roskakoriin, turha on alata säilyttämään jotain typerää sukaa jossa on kaksi harjasta jäljellä.
Kilpailu on edelleen hiljaista, mutta silti tehokasta. Sijoituksia kerääntyy helposti ja Jaska on helposti ohjattavissa ja hallittavissa niin kotona kuin kilpapaikallakin. Se tuntuu tottelevan ajatustani pikemmin kuin ohjeitani. Maastokaverinakin tämä varmajalkainen tallustaja on kerta kaikkiaan ihana.
On muutamankuukauden päästä aika suunnitella Jaskallekin varsaa. En tiedä mitä tekisin pikkukaverin kanssa: aivan varmasti haluan pitää sen itse. Pitäisi jo nyt kylmästi päättää että tännehän ei mikään varsa jää, mutta tiedän että en voi luopua niin söpöstä pienestä kaviokaasta, varsinkaan kun se on minun Jaskani varsa.

Helmikuu 2009
Olen iloinen, että tämä jykevä, luotettava ori asuu nykyään minun tallissani. Toisin kuin oletin, se omistaa upean ulkomuotonsa lisäksi myös herrasmiehen käytöstavat ja iloisen elämänasenteen. Its asiassa en ole tästä nuorestaherrasta löytänyt vielä vähäisintäkään virhettä.
Yhteiset kilpailumme ovat alkaneet ihan mukavasti. Eihän niitä sijoituksia vielä ole kymmeniä ja taas kymmeniä, mutta ihan mukavasti me pärjäämme. Itse asiassa ei uskoisi, ettemme ole juurikaan harjoitelleet yhdessä: Jaska on juuri täydellinen, se sopii minun ratsukseni aivan kuin mittatilauksena tehty, täydellisen mukava, hyvä ja kaunis kenkä jalkaani.
Pitäisi ostella uusia tavaroita Jaskalle, sen mukana tulleet kun olivat melko kehnot... Mutta... Ehkä myöhemmin.

Tammikuu 2009
Olen muutaman kerran tätä Jaskaa käynyt taputtamassa ja ihailemassa tuolla Varpuvaarassa. Muutaman kerran ajoin ratsua kärryistä verryttelyksi ja seurasin usein special k'n kouluratsastustreenejä. Joka ikinen kerta kun kapusin takaisin autooni, totesin olevani kateellinen. Miksi minulla ei ole tuollaista, miksi hänellä on? Miksi minä en saa ratsastaa tuollaisella hevosella jokaisena päivänä, miksi se ei koreile minun tallini pihassa, minun haassani?
Tässä tammikuun puolessavälissä Varpuvaarasta pirautettiin kännykkääni. Vastasin ihmetellen, mitä asiaa sieltä voisi olla minulle. En uskonut ensin todeksi, että Jaskaa tarjottiin minulle. Tottakai minä halusin sen.
Nyt elelen tutustuen uuteen hevoseeni. Orin tulo tallille lohkaisi kunnon loven kukkarostani, mutta on se sen arvoistakin. Tuolla se poika tosiaan on, ihan ilmielävänä, minun haassani. Se toimii moitteetta ratsuntyössään. Jokaisena päivänä ratsastuksen jälkeen minä ihmettelen, kuinka tällainen hevonen on päätynyt minun luokseni.