Yleensä hevosille annetaan inhimillisiä luonteenpiirteitä puheessa, mutta meidän Karhu on enemmänkin karhumainen leveine selkineen ja suurine kavioineen. Tämä isokokoinen muskelinainen ei suinkaan ole kömpelö ja hidas, vaan karhujen tapaan se pääsee vaikka puuhun hyvin ketterästi. Karhu ei vielä juokse mitään suomenennätysaikaa, mutta kyllä sekin niin kovaa painaa, että välillä ei meinaa kuskikaan perässä pysyä, vaikka kärryissä istuukin. Kotosalla tamma taas on hyvin rauhallinen, mutta jotenkin sillä tavalla jähmeä, ettei pysähdy kiittämään hellyydenosoituksista tai herkuista, vaikka niitä varmasti arvostaakin.

Harjailun aikana Karhu pysyy rauhallisena ja paikallaan. Se olisi turvallisin hevonen pienille heppatytöille, mutta sen patsasmainen, liikkumaton oleminen ei aina miellytä lapsia. Aikuiset osaavatkin jo arvostaa liikkumatonta hevosta, joka ei nouse kapinaan missään tilanteessa, vaan antaa hoitajansa toimia aivan rauhassa alusta loppuun. Liikettä Karhuun saakin maiskutuksen ja takapuolesta työntämisen lisäksi vain kumisuka. Juoksija muuttuu hetkessä patsaasta nautiskelevaksi hevoseksi. Se hieroo ylähuulellaan vaikka seinää, jos ei muualle yllä, pitää silmiään kiinni ja hengittää syvään ihan niin kauan, kuin joku vain viitsii hieroa sen säkää.
Välillä tuntuu, ettei Karhu-neiti edes huomaa, kun sen selkään laitetaan silat. Tämä on väärä oletus, ja sen pystyy ihan näkemään. Säälittävää kyllä, tämä kilpahevonen ei reagoi ajatukseen treenaamisesta mitenkään muuten, kuin kääntämällä korviaan aavistuksen taaksepäin. Se ei luimi, vaan kuuntelee. Yhtä rauhallisena tamma pysyy aina rintaremmin kaulalle ripustamisesta mahavyön kiinnittämisen kautta kärryjen kiinni sitomiseen asti. Karhu ei ole se, joka aiheuttaa mahdolliset ongelmat valjastettaessa.

Karhu-tamma malttaa lämmitellä kunnolla, mutta sen meno on aluksi hieman löysää ja hidasta, varsinkin kuumalla säällä. Kuskin homma on innostaa hevonen juoksemaan kunnolla, ja siihen lämmittelyaika yleensä kuluukin. Varsinaisen treenin alkaessa Karhu on kokeneen ohjastajan käsissä saatu jo tekemään töitä hienosti.
Karhu juoksee kuin muutkin karhut. Sen askel on suuri ja tömähtävä, ei niinkään nopea. Tamma pysyykin muiden vauhdissa sen ansiosta, että se ottaa pitkine jalkoineen helposti puolet pidempiä askeleita, kuin pikkuruiset lajitoverinsa. Treenissäkin ohjastaja saa kyllä Karhun kulkemaan nopeammin ja pidentämään askeltaan, mutta ei ottamaan askelia tiheämpään tahtiin, mikä nopeuttaisi menoa entisestään. Onneksi tamma on vielä nuori ja sillä on aikaa harjoitella!
Hiitti on mukavaa puuhaa. Silloin mukana on yleensä muitakin, ja pitkin askelin nopeasti kiitäminen on Karhun mielipuuhaa. Kun muut hevoset uhkaavat ottaa kirin ja ohittaa, se menee vielä vähän lujempaa ja on edelleen nopein. Tuntuu, kuin Karhu työskentelisi aina vain viidelläkymmenellä prosentilla voimistaan ja nopeudestaan, koska se pystyy aina vain kiihdyttämään, jos se haluaa.

Kilpailut eivät Karhua kiinnosta ensialkuun. Hälinää kyllä on, mutta tamma kääntelee vain korviaan kiinnostavimpien äänien suuntaan, eikä vaivaudu edes katsomaan, mistä ne tulevat. Valjastus sujuukin niin helposti, kuin sitä ei olisikaan - muiden hevoset temppuilevat hermostuksissaan, ja Karhu vain haukottelee.
Starttitilanteessa tamma ei olekaan enää niin vässykkä ja nössykkä. Sillä on kerrankin omantasoisia kilpakumppaneita ja oikeita haasteita. Siksi se viitsii yrittää. Ilme mitä onnellisimpana ja korvat täysin pystyssä Karhu painaa menemään pitkine askelineen ja häntä lippuna vispaten - sehän on kotona.