Järkyttävän suloinen Karkkimme on juuri sellainen hevonen, josta jokainen pieni tyttö unelmoi. Se on kaunis ja kiltti, nimensäkin puolesta tamma käy juuri siksi ratsastuskoulun suosituimmaksi alkeiskurssihevoseksi. Tosin nyt on käynyt niin, että tamma omistaa kauneuden ja hyvän luonteen lisäksi myös muuta, nimittäin kisakapasiteettia, ja sen takia se on julmasti riistetty ratsastuskoululaisilta. Talliporukka säälii näitä lapsia kuitenkin sen verran, että he ovat aina tervetulleita ratsastelemaan Karkilla tänne, sen kotiin.

Kukapa ei haluaisi raskaan, orejen kanssa riehutun päivän jälkeen tulla voipuneena Karkin karsinalle ja taluttaa sieltä harjattavaksi vaihteeksi täysin rauhallista ja yhteistyökykyistä olentoa? Tämä tammahan on juuri se rauhallisuuden perikuva, kiltteyden ruumiillistuma. Se katselee suurilla lempeillä silmillään niin omaa hoitajaansa kuin ventovierastakin. Kuka tahansa voi noin vain aloittaa hoitamisen ja Karkki melkein nukahtaa nauttiessaan kumisualla hierovista käsistä tai pölyharjan lempeästä kutittelusta kiiltävällä karvalla. Parasta on, kun joku malttaa raaputtaa tamman säkää pitkään ja hartaasti. Silloin se ei voi estää itseään hieromasta vaikka vain vastapäistä seinää ylähuulellaan.
Kavioidenkaan suhteen ei Karkilla ole ongelmia. Moni muu saattaisi riehua ja potkia kun joku tunari harjoittelee kavioiden siivoamista ja pitää sitä yhtä ainoaa jalkaa ylhäällä viisi minuuttia. Ei Karkki vain. Se nostaa itse jokaisen kavionsa maasta helposti, niin etujalat kuin takajalatkin, ja varoo laskemasta liikaa painoa hoitajan käsiin.
Suurin osa suomenhevostammoista on taitavaa porukkaa välttelemään työtä. Ne ovat pullistelun maailmanmestareita. Karkki on poikkeus, sen mielestä liikunta on ihan kivaa. Ei se ole koskaan ollut niin loppuun ajettu, että se ei olisi enää valmis tekemään samaa uudelleen. Koska tamma kerrassaan odottaa treeniään, se ei viitsi pullistella ollenkaan satulavyötä kiristettäessä.
Suitsiminen ei tuota merkittäviä ongelmia. Karkki ei avaa suutaan ennen kuin peukaloa on käytetty sen hammaslomassa, mutta sen jälkeen kaikki luistaakin hyvin. Tamma ei yritä sylkeä kuolaimia pois suusta eikä liioin nostaa päätään pois hoitajan käsistä. Se on rauhallinen ja malttaa odottaa pitkään paikallaan.

Ratsastustouhussa on ensialkuun ne omat ongelmansa. Karkkia on niin vaikea saada edes kävelemään kentällä sen sijaan että se matelisi silmät kiinni, että kannattaa luouttaa suosiolla ja lähteä maastoon alkulämmittelyjen ajaksi. Sieltä se neiti palaa aina hyväntuulisena ja reippaana takaisin eikä vastusta niin kovasti.
Tamman askel ei ole ollenkaan kouluratsumaisen tasainen ja pehmeä. Sen ravi pomppii ja laukka tuntuu ennemminkin raivomyrskyltä kuin meren rauhallisilta ranta-aalloilta. Keskivertoratsastajan taito ja tasapaino yleensä riittävät hyvään suoritukseen myös näin maatapitkin, koulupuolella, vaikka se vaatiikin enemmän työtä ja tuskaa kuin tuo Karkin leipälaji, esteratsastus. Tottelevainen tamma silti edes on, se reagoi pienimpiinkin apuihin välittömästi ja oikein ja yrittää parhaansa mukaan tulkata myös epämääräisiä tai ristiriitaisia apuja. Lämmittelyn jälkeen ei esiinny edes minkäänlaista laiskuutta neidin menossa.
Kun pystytetään esteet, tamma muuttuu. Se nostaa päänsä ylöspäin ja höristää korviaan. Sen matkaavoittava askel muuttuu ennemminkin pieniksi, ylöspäinvieviksi hypyiksi, kun se odottaa ratsastajan käskyä mennä ja hypätä. Pieni loikka ja ilopukintapainen tulee aina, kun tamma saa vihdoin luvan kiihdyttää. Ne eivät tunnu pahoilta, se joka tietää niistä etukäteen, pysyy ihan varmasti kyydissä. Sitten alkaa kiihdytys esteelle, jonka aikana oikein tuntuu kuinka Karkki vaihtaa vaihteita. Välissä se painaa kytkintä askeleen verran ja tuntuu liikkuvan ilman lihastyötä, lentäen. Itse hyppy on pehmeän sulava ja varsin näyttäväkin. Laskeutumisessa on vikaa, jota vielä yritetään kitkeä: Karkki ottaa itsensä liian raskaasti vastaan yhdellä ainoalla jalalla ja saa siitä vanhemmalla iällä varman jalkavian, jos ei tapaa saada kokonaan kitkettyä pois. Nyt kuitenkin yhä useammin ja useammin ratsu muistaa oppinsa ja laskeutuu kevyemmin. Ratsastajana eron voi tuntea: väärä laskeutuminen töksähtää epämukavasti ja oikea tuntuu siltä kuin hyppy vain jatkuisi ikuisesti, niin pehmeältä.
Maastossa Karkki on aina iloinen ja reipas. Joskus sekin näkee mörköjä, kuten esimerkiksi pelottavia punaisia postilaatikoita tai vaikka harakan, mutta pysyy silti nahoissaan. Säikähtäessään ratsu vain hätkähtää, ei suinkaan saa kohtausta ja painele täysillä kotiin. Teilläkin voi ratsastaa aivan huoletta, isotkaan autot, rekat tai traktorit eivät pahemmin Karkkia pelota.

Jos tamman mielipidettä joku viitsisi kysyä, se sanoisi kisatouhun olevan ihmisten huuhaata. Miksi jännittää turhaan, Karkille ei ole väliä saako se uuden ruusukkeen sinivalkoisena, vihreänä vai saako ollenkaan. Se ymmärtää vain porkkanoista, jotka se saa palkinnoksi hyvästä suorituksestaan joka tapauksessa.
Oli kyseessä sitten kouluratsastus tai esteratsastus, aina tamma kuitenkin yrittää parhaansa, ihan kuin kotonakin. Se ei osoita mieltään kisoja vastaan - sitä nyt vain ei kiinnosta asia niin kamalasti.