Jos hevonen voi muistuttaa urosleijonaa, Leo on tehnyt niin koko elämänsä. Tuuhean pörröharjansa kanssa se naurattaa niin lapsia kuin aikuisiakin, ja JG-Jylhäkallion kuninkaana ori ansaitsi huumorimielessä annetun lempinimensä Mufasa. Haassa hevosseurassa leikkiessään tämä ihmisten kanssa niin hyvätapainen hevonen ei vaikuta enää ollenkaan saaliseläimeltä, vaan pikemminkin kissamaiselta saalistajalta. Leo on aina se, joka ajaa takaa, repii muita korvista, riehuu, hirnuu kovaan ääneen ja osaa pomppia aivan oikeasti tasajalkaa mutalätäköissä. Sarjakuvamainen rellestäjä muuttuu satula selässään kuitenkin aivan tavalliseksi, joskin kyvykkääksi suoritushevoseksi.

Hoidettaessa tämä hillitty herrasmies antaa ihmisen tehdä oman hommansa. Välillä ori sortuu toki ylilyönteihin hulluutuksissaan, esimerkiksi keksii potkaista seinää tai harjasankoa, mutta koskaan siitä ei ole vaaraa hoitajalle. Tavallisten suomenhevosten tapaan Leokin toki nauttii huomiosta ja harjaamisesta eikä siis senkään logiikalla tällaista huolenpitämistä tarvitse terrorisoida hulluin tempauksin. Kumisuka on tottakai se ykkössuosikki kesäpäivinä, mutta rankan treenin jälkeen hikisten kohtien kevyt harjaus piikkisualla tuntuu Leon mielestä vieläkin paremmalta.
Moni nuori tai kokematon hoitaja saattaa pelätä hevosten kavioiden siivoamista. Leon kanssa pelko on aiheeton. Ori nostaa jalkansa pienestä nykäisystä ja pitää hienosti ylhäällä itse aivan tarpeeksi pitkän ajan. Vasemman takajalan kanssa saattaa välillä esiintyä pientä nykimistä, lieneekö ori joskus satuttanut sen kavioiden siivouksen yhteydessä?
Satuloinnissa on ongelmia vain vieraiden ihmisten kanssa. Leo pitää suuressa arvossa omia ihmisiään, mutta kokee että tuntemattomia ei tarvitse noteerata. Se saattaa luimaista rumasti, ehkä uhata näykätäkin, mutta tämän pienen vastustuksen voi ennaltaehkäistä yksinkertaisesti vain taputtamalla oria ja antamalla sen haistaa uutta hoitajaa ennen satuloimisen aloittamista. Tuttujensa kanssa Leo melkein nukkuu eikä pullistele, mutta näitä vieraampia tutkii hyvin tarkasti ja valppaasti.
Leijonamies herää kunnolla vasta suitsimisen yhteydessä. Se rakastaa työtään ja yhdistää varusteet siihen, joten ottaa kuolaimet mielellään ja pitää korvansa hörössä. Kuka tahansa, joka on kyvykäs laittamaan suitset hevoselle oikein päin, kykenee laittamaan ne ainakin Leon päähän

Lämmittelyssä Leo vaikuttaa kaikin puolin keskinkertaiselta ratsulta. Se tekee kyllä sen, mitä ratsastaja pyytää, muttei yritä parastaan. Ori kulkee kuin säästöliekillä. Välillä ratsastaja joutuu todella tekemään töitä saadakseen tämän hevosen suuret, löntystävät askeleet muistuttamaankaan kapasiteetikkaan kilpahevosen ryhdikästä, tasaista menoa.
Koulutreenien alussa Leo tuntee ratsastajansa ryhdin paranevan ja apujen muuttuvan käskevämmiksi. Ori itsekin siis laittaa ryhtiä ja tahtia menoonsa eikä enää yritä luistella raskaista töistä. Sen askeleet muistuttavat kentän laidalta katsottuina kouluratsastusponin askelia. Ori nostaa jalkojaan samalla tavalla korkealle ja pitää askeleen millilleen samanpituisena kunnes ratsastaja antaa sille ohjeen pidentää tai lyhentää sitä. Vasen laukka on hieman kömpelömpi nostaa kuin oikea, mutta Leon saa yrittämään kovemmin löysäämällä ohjia aavistuksen. Näin ori saa hieman enemmän tilaa liikkua ja polkaista laukkansa liikkeelle.
Esteiden parissa ori kulkee huomattavasti harkitummin ja matalemmin askelin kuin kouluradalla. Hevonen ehdottaa ratsastajalle passiivisesti hyvää tietä löhestyä estettä, mutta seuraa kuitenkin ohjeita täsmällisesti. Itse hyppy on hyvin nopea ja kissamainen. Leo onnistuu jopa 120cm korkeilla esteillä, mutta yli metriä yrittäessään se painaa aina korvansa luimuun ja joutuu hyppäämään aivan tosissaan. Vaikka ori on loistomenijä, ei sekään töitä tekemättä ole asemaansa saavuttanut.
Suokki ei ole suokki, ellei se osaa vetää kärryä ja rekeä. Lihaksikkaana miehenä Leijonaraitakin tekee näitä juttuja aina välillä saadakseen vaihtelua. Harvoin se maastopoluilla pääsee hölkkäämään koppakärryt perässään, mutta kauneutensa vuoksi on sentään suosittu hevonen esimerkiksi kirkkoreen tai hääkärryjen eteen. Leo pitää vetämisestä ja osaa käyttäytyä hyvin liikenteessäkin.
Maastoretkellä orista tulee kovin voimakastahtoinen ja uppiniskainen. Ratsastajan on tehtävä töitä jotta hevonen suostuisi ravaamaan reippaasti alkumatkasta. Takaisinpäin se taas sitten haluaisi juosta koko ajan. Riimusta ratsastettaessa hevonen rentoutuu huomattavasti ja jaksaa keskittyä. Muiden läsnäolo ei haittaa oria ollenkaan.

Leo on semmoinen lupsakka kaveri, että jaksaa olla kisapaikallakin aivan samanlainen kuin kotona. Toki se vähän varoo vieraita ihmisiä, mutta niin kauan kuin kovin moni fani ei tungeksi taputtamaan samaan aikaan, ratsu käyttäytyy mallikkaasti. Tammoillehan sen ei tarvitse esiintyä, ne huomaavat sen jo valmiiksi.
Lämmittelyssä Leo on hieman hermostuneempi kuin tavallisesti, mutta tämä pieni jäykkyys häviää kilpakentälle astuttaessa. Kouluratansa ori on nuoresta lähtien suorittanut piittaamasta ulkopuolisista häiriötekijöistä. Kameroiden salamavalojen välke on tuttu juttu tällaiselle julkkikselle!
Estepuolella Leo onkin varovaisempi. Se hyppää varmasti ja nopeasti, aivan kuten kotonakin, mutta ei edes yritä esteitä joiden vieressä seisoo joku liian lähellä. Yleensä henkilökunta on ottanut ratsastajan pyynnön huomioon ja järjestänyt kameramiehet pois alta, joten tästä sekasta joutuu kantamaan huolta hyvin harvoin.
Kisojen jälkeen rennosti lehtikuvaajille omistajansa kanssa poseeraava ori on väsynyt, mutta onnellinen. Se kantaa suitsissaan jälleen uutta sinivalkoista ruusuketta ja tietää kyllä sen tarkoittavan kotona odottavaa porkkanapussia.