Mari ei ole ollenkaan niitä tasaisen rauhallisia, suorituskykyisiä unelmahevosia. Se pääsee lujaa ja yrittää radalla parastaan - mutta on myös luonteeltaan joissain tapauksissa hieman arvaamaton. Tamma ei ole vaarallinen tai edes ärsyttävä, jos sitä osaa käsitellä asianmukaisesti, mutta kokemattoman ihmisen käsissä se muuttuu kunnon terminaattoriksi, joka riehuu, tekee kiusaa ja joskus kipeääkin. Radalla osaavan montératsastajan kanssa ratsu on kuin onkin yksi parhaista!

Hoidettaessa ei tarvitse turhaan kävellä Marin takaa potkaisuetäisyydeltä, koska se ei paljonkaan tekosyitä tarvitse monottaakseen. Neiti ei ole potkaissut ketään, koska sillä ei ole ollut tilaisuutta, mutta henkilökunta ei neuvo ottamaan turhia riskejä tämän juoksijan kanssa. Muuten se pysyy harjauksessa ihan nätisti eikä heilu tai vääntyile turhia. Mari on aivan kuka tahansa hevonen - joka saattaa potkaista.
Kun niitä takajalkoja osaa varoa, tammaa on suorastaan mukava hoitaa ja harjailla. Se ei puske hyökkäävästi päälle tai väistä harjaa arkana, vaan lepäilee rennosti ja nauttii hoidosta antaen ihmiselle silti täyden työskentelyrauhan. Mari ei kerjää rapsutuksia eikä herkkuja, mutta tarjottaessa ottaa nekin erittäin mielellään vastaan.
Satuloimisessa ja suitsimisessa ei ole mitään erityistä mainittavaa. Mari pullistelee hieman, kun satulavyötä iristetään, eikä sen mahan alle, niin kuin ei minkään muunkaan hevosen mahan alle, pidä kurkottaa niin, että pääkin joutuu sinne. Läpsäytys vatsaan avokämmenellä tai kevyt hieraisu rystysillä satulavyön päälle vetää tamman varsaa sen verran sisäänpäin, että vyön voi kiristää ongelmitta. Suitsimisen aikana joutuu käyttämään sormeaan siellä Marin hammaslomassa, mutta ei se muuten laita vastaan. Vähän voi pää nousta korkeuksiin kesken kaiken, mutta sen saa alas vetämällä.

Lämmittely on Marin mielestä tylsää hommaa. Se ei ymmärrä omaa parastaan ja haluaisi jättää tympeän verryttelyn väliin joka kerta. Neiti painaa ohjalle ihan liikaa, vetää korvansa luimuun ja yrittää ohittaa ratsastajan avut. Kun se ei onnistu, tamma yrittää pomppia väkisin laukalle, ja tekee sitten sellaista kiusaa, että laukkaa vaikka kävelyvauhtia, mutta ei missään nimessä vaihda askellajia. Moni kyllästyy tässä vaiheessa ja nappaa kunnolla raipalla takapuolelle, ja se onkin yksi harvoista konsteista saada Mari käyttäytymään lämmittely aikana.
Juoksija on heti paremmalla tuulella, kun sen annetaan kiihdyttää. Korat nousevat täysin pystyyn kestävyysharjoittelun aikana. Tamma hikoaa, hengästyy ja väsyy, mutta pitää vauhtinsa tasaisena vaikka niin kauan, että sen hengitys on enää pelkkää korinaa. Se antaa periksi vasta, kun on pakko. Moni valmentaja rakastaakin Maria juuri siksi, että sille ei tarvitse koskaan muistuttaa vauhdin ylläpitämisestä.
Kun lähdetään kokeilemaan kiihdytystä tai lyhyttä matkaa, vauhti on todellakin hieman eri luokkaa, kuin kestävyysharjoittelussa. Silloin Marin ilme kovenee, ja sivustaseuraaja voisi luulla, että se vihaa työtään sydämensä pohjasta. Näin ei kuitenkaan ole - Mari haluaa vain päästä entistä lujempaa. Sen korvat ovat kuin liimatut sen niskaan, sen jalat liikkuvat melkein kuin lämminverisellä. Ratsastajat sanovat aina, että tuntuu, kuin tamma kutistuisi kaksikymmentä senttiä, kun se painaa niin matalana ja niin lujaa. Kiihdytysharjoituksissa on vaara lentää selästä, koska tamma ärtyy hidastavista avuista niin, että pysähtyy välillä kuin seinään, tai tekee u-käännöksen etujalkojensa varassa.
Vaikka Mari on menestyvä ravihevonen, se nauttii sunnuntaipollejen tapaan maastoilusta hyvin paljon. Varsinkin talvella on mukavaa mennä. Maastossakaan tamma ei ole heikkohermoisten ratsu - sen käsitys hauskasta lenkistä on se, että painetaan mahdollisimman lujaa. Koska tamman ihmiskaverit ovat suurilta osin samaa mieltä, se on valitettavasti oppinut kaahaamaan, ja haluaa painaa kovaa jopa kapeilla hölkkäpoluilla. Se sopii JG'n ratsastajille, mutta neidon uusi tuttavuus saattaa kauhistua.

Kisatilanne on mukavan jännittävä. Siellä on oikein pakko haastaa riitaa kaikkien kanssa. Uusia hevosia on niin paljon, että Mari jättää ihmisensä täysin huomiotta, ja keskittyy täysin irvistelemään ja luimimaan heppakavereilleen. Tämä näyttää niin sivistymättömältä, että kannattaa ottaa Marille paikka mahdollisimman kaukaa muista, tai edes reunimmaisesta paikasta hoitokatoksessa.
Itse startissa sitten mennään eikä meinata! Ratsastajan on osattava Marin metkut. Kun se painaa liian lujaa, on ohjattava ulommas eikä hidastettava, koska jarrut pohjaan lyötäessä nousee tasan tarkkaan ja ihan varmasti kiitolaukka. Jos kuski on seurannut ratsun tekemisiä tarpeeksi kotona, ei tarvitse olla huolissaan: yleensä voittorahoilla maksetaan ainakin bensat.