Juttu nyt vain on niin, että Pavesta ei voi olla pitämättä. Vaikka siitä on jo tullut iso poju, on se edelleen mamin kultsi ja lemmikki. Välillä myös mamin kultsit kiukuttelevat tottakai, mutta tallin omistaja väittää vakaasti simppailijan olevan Paven kadonnut kaksoisveli tai jotain, mitä kummallisemmat selitykset keksitään jotta tämä ori olisi aina hyväkäytöksinen ja viaton. Mikä kaaos ikinä järisyttääkin tallilla, voit olla varma, että mamin Pave ei liity siihen mitenkään. Jos näit, että se oli tämä poika, kannattaa kaikkien henkisen ja fyysisen terveyden takia olla vain ihan hiljaa jutusta.

Hoidettaessa ori on vähän levoton. Se ei oikein perustaisi paikallaan seisoskelemisesta kovin pitkiä ajanjaksoja yhteen menoon. Jos harjaa ulkona harjauspuomilla, enimmät perhosmetsästykset ja muka-säikkymiset ehkäisee helposti, sen kuin pudottaa orin eteen kasan kuivaa heinää. Syöminen harjauksen aikana ei todellakaan haittaa poikaa tai hoitajaa, ori kun ei edes puolusta heiniään vihaisesti jos sen pään nykäisee ylös harjattavaksi.
Muiden suomenhevosten tapaan myös Jeppe nauttii paljon siitä, kun sitä hierotaan kumisualla. Se hipsuttaa ylähuulellaan vaikka ilmaa tai vstapäistä seinää, ellei yletä hoitajaan, kun oikeista kohdista harjaa. Toinen Paven lempiasioista on harjan kampaaminen. Tuntuu kuin poika muuttuisi keitetyksi makarooniksi kesken kaiken, se näyttää juuri siltä että sen jalat pettävät kohta.
Kavioiden siivouksessa kimo yrittää vähän pikkuhiljaa hivuttautua nojaamaan hoitajaa. Jos ei reilu tönäys auta yhtään asiaa, on sallittua ihan läppäistäkin oria. Kannattaa pitää huoli, ettei omistaja näe tätä, koska hänestä tulee takuuvarmasti sata kertaa vihaisempi kuin läppäistystä orista. Kun hevonen muistaa ihmisen vierellään olevan hoitaja eikä suinkaan kävelykeppi, yhteisymmärryksen taso nousee selvästi myös kavionpuhdistuksen suhteen. Koskaan ei muuten tarvitse varoa että poika potkaisisi, se on niin vankka ja painava ettei se varmaan edes osaisi.
On upeaa, kun tallista löytyy edes yksi hevonen, jonka voi noin vain yksinkertaisesti satuloida. Ei tarvitse kuin nostaa satula selkään, liu'uttaa se paikalleen ja kiristää satulavyö. Ei tappelua, ei äkäisiä huudahduksia tai ivallisia hirnahduksia. Näin pieni asia voi olla joinain päivinä erittäin piristävää. Samoin kuolaimella saa vain hieraista pojun ylähuulta niin tämä jo on avaamassa suutaan valmiiksi. Päänsä se pitää erittäin nöyrästi ja ruunamaisesti alhaalla kun suitsejen remmejä kiinnitetään. Ethän käytä pojalla turparemmiä suitsissa, kun hyppäät esteitä sen kanssa.

Isänsä tapaan Pave on monitaituri ratsupuolella, mutta erottuakseen perheestään se on kokeillut myös ajohommia - ihan raveissa asti. Ori on kuitenkin ratsupainotteinen ja taitaa hyvin niin koulu- kuin estepuolen. Maastoon se saattaa välillä olla vähän liiankin innokas menemään, mutta hyvä ratsastaja saa pojun toimimaan sielläkin.
Koulupuolella pitää Pave saada ensin innostumaan asiasta. Se takuuvarmasti laiskottelee jos se saa siihen tilaisuuden, se on sentään kuitenkin vain tavallinen ratsu. Aktiivinen ratsastaminen pohje- ja painoavuilla käynnistää hiljalleen pojan moottorin. Ratsu on sen verran herkkä suustaan, että sitä ei ole todellakaan hyvä jäädä kiskomaan suusta. Vaikka mies on rauhallinen, varma-askelinen ja kulkee yleensä niin pehmeästi, se takuuvarmasti lähtee kiitämään pukkilaukkaa jos joku ratsastaa sillä liian kovakouraisesti. Askel äijällä on tasaisen pehmeää, myös ravissa, ja laukka pyörivää kuin keinuhevosella menisi.
Estepuolella pärjääminen vaatii huolellista ratsastusta. Pavella on pehmeä hyppy ja sen saa kyllä ylittämään esteet varman oloisesti, mutta työtä se vaatii. Jos ori huomaa, että ratsastajan keskittyminen herpaantuu, se pysähtyy kokonaan ennen estettä tai tekee äkkikäännöksen ja kiertää koko hökötyksen. Myös ratsastajan huono tasapaino häiritsee oria. Se pystyy kyllä hyppäämään matalampia esteitä vaikka ratsastaja tukeutuisi siihen, mutta varoo niin kovasti ihmisen putoamista, ettei kykenekään enää keskittymään metrin esteillä.
Maastossa Pavella on varmat askeleet. Silti sen vauhti tuntuu välillä itsestään kiihtyvän aivan liian huimaksi. Kotiinpäin poika ei puolla, mikätahansa suunta käy. Se tykkää kovasti maastoilla, mutta pääsee sinne niin harvoin ikuisen kiirehtimisensä takia. Jos jollakin on taitoa tarpeeksi, Pave on ehkäpä tallin paras maastoiluhevonen.
Voi sanoa että kärryillä ajeltaessa Pave pitää huolen, ettei kenellekään tule tylsää. Ori ei nimittäin ollenkaan tajua käännöksien suhteen ollenkaan sitä ratsukon ja valjakon eroa, että valjakko nyt vain sattuu olemaan pidempi. Ohjastajan pitää kertoa orille tarkkaan, mikä on reitti, niin sittehän alkaa luonnistua. Kotopuolessa pojulla harjoitellaan kärryillä usein vain hiittejä ja treenejä raveja varten, tuo valjakkopuolen pienimuotoinen valmentautuminen kun hoidetaan muualla omistajan ja muun tallinväen puutteellisten tietojen ja taitojen takia.

Kilpailuissa on kaikissa hieman erilainen tunnelma. Koulupuolella tuntuu olevan kaikista rauhallisinta aina. Omistajat puunaavat ja kiillottavat omia konejaan eivätkä niin keskity leuhkimiseen ja kiljumiseen. Estepuolella jännittyneitä keskusteluja käydään useammin ja kovempaan ääneen, kun taas raveissa melutaso on mahtava. On huudettava ja toitotettava hevosensa huippuaikaa, on vertailtava voittosummia ja veikattava hyvien valjakoiden puolesta.
Olivat kilpailut sitten mitkä tahansa, meidän Pave on rauhallinen ja tasainen. Se pysyttelee sivussa, näkymättömissä aina omaan vuoroonsa asti. Sitten kun on sen vuoro loistaa, se käyttäytyy rauhallisesti, arvokkaasti ja korostetun kiltisti. Joka kerta kun näyttäydymme ulkomaailmassa, ostotarjoukset orista sen kuin vain kasvavat. Pave näyttää iloiselta ja tuntuu tajuavan, ettei mami koskaan möisi kultsiaan kenellekään.