27.6.2010 Aloitin päivittämään Liigajoukkoa oikein kunnolla, jotta talli saataisiin jälleen henkiin :) Sivut saivat mm uuden ihanan ulkoasun (kiitos annabellalle!) sekä osa teksteistä muutetaan. Kyllä me kohta jaloillaan pysytään !
- moar
ULKOASUN VAIHDOS MENEILLÄÄN! Pahoittelen siitä johtuvaa häiriötä :)
Liigajoukko on pieni talli, joka on täynnä rentoa toimintaa sekä toinen toistaan persoonallisempia poneja.
Itse tallirakennus on vuonna 1954 rakennettu, mutta 1997 remontoitu puinen rakennus, joka pitää sisällään seitsemän tavallisen kokoista valoisaa karsinaa, sekä yhden hieman isomman varsomiskarsinan. Tallista löytää myös hyväkuntoisen ja siistin satulahuoneen, rehuvaraston sekä hoitajien taukohuoneen, josta löytyy oma kaappi jokaiselle hoitajalle. Tallin pohjapiirroksen näet tästä.
Hevosillemme on olemassa kaksi pikkutarhaa sekä kolme keskikokoista nurmipäällysteistä tarhaa, joista yhdestä löytyy myös pihatto. Sen lisäksi läheisen maastoesteradan keskellä on yksi suuri tarha, jossa on myös pieni lampi hevosille. Isoa tarhaa käytetään lähinnä laitumena kesäisin, sillä se sijaitsee kumminkin sen verran kaukana.
Tallin pihasta löytyy keskikokoinen, mutta hyväkuntoinen kenttä, mutta maneesia meillä ei ole. Mutta pieni maastorata sen sijaan löytyy ! Lainaamme rataa myös muille talleille sekä yksityisille ratsukoille mielellämme.
Talli on täysin virtuaalinen, joten se ei sijaitse virallisesti missään tämän maailman maassa. Ympäristössä on vaikutteita hieman kaikkialta, kuten Suomen järvistä ja metsistä, Englannin nummista sekä Espanjan auringosta. Läheinen luonto johon pääsee maastoilemaan rauhassa on kaunis ja puhdas, sekä tietenkin viihtyisä.
Tänne meidän tallille on suhteellisen hyvät kulkuyhteydet, sillä matkaa kaupungista tallille on vain n. 9 kilometriä, joten matkan hurauttaa nopeasti myös pyörällä tai vaikka skootterilla. Myös linja-autolla pääsee n. puolen kilometrin päähän läheiselle pysäkille, tosin vuoroja ei hirveästi ole.
Kisatoimintaa talli järjestää satunnaisesti, mutta ainakin yhdet villit kisat kuukaudessa. Erilaisia riehoja ja muita tapahtumiakin yritämme parhaamme mukaan saada järjestettyä, mutta pääpaino toiminnassa on hoitajilla, jotka otamme jokaiselle hevoselle.
(VRL-02324, PVR)
