Etusivu - Tallista - Ponit - Toiminta - Muuta

Hoitajatoiminta

Liigajoukon jokainen poni kaipaa yksilöllistä hellyyttä, huomiota ja hoitoa, johon tallin omistajan aika ei aina tasaveroisesti riitä. Joten, otamme jokaiselle hevoselle yhden ikioman hoitajan, jonka tehtäviin kuuluu ensin lähinnä hevosen harjailu ja siihen tutustuminen sekä kävelyttäminen, mutta kun kokemus kasvaa hoitohevosen kanssa, kasvaa myös vastuu hevosen liikutuksesta.
Hoitaminen tapahtuu hevosen sivuilta löytyvään hoitokirjaan, ja jokaisesta kertomuksesta saa erimäärän pisteitä sen onnistuneisuuden, pituuden sekä oikeinkirjoituksen mukaan. Se hoitaja, joka on kuukaudessa kerännyt eniten pisteitä, nimitetään Kuukauden Hoitajaksi. Kuukauden Hoitaja saa yllätyspalkintona jonkin kivan asian/esineen itselleen tai hoitohevoselleen sekä tietenkin tunnustusta hyvänä ja ahkerana huolenpitäjänä. Tarinoista saa myös aina lyhyen sanallisen arvion.
Hoitohevosta on käytävä hoitamassa ainakin kerran kahdessa viikossa, mutta toki ymmärrämme mikäli olet vaikkapa lomalla tai jotenkin muuten estynyt, kunhan ilmoitat siitä meille. Nimittäin jos et käy kolmeen viikkoon hoitamassa, saat varoituksen. Kolmesta varoituksesta saat valitettavasti potkut, sillä laiminlyövä hoitaja ei ole hyväksi hevoselle, varsinkin kun on mahdollisuus saada huonomman hoitajan tilalle parempi, hevosesta huolta pitävä hoitaja. Hevosta saa käydä hoitamassa vaikka joka päivä !

Hoitajat ja hoitajan tehtävät

Kilpailutoiminta

Liigajoukko järjestää kaikenlaista toimintaa tallin omalle ja ulkopuoliselle väelle aina kun sille löytyy kiinnostusta. Lajeina toimivat yleensä ns. villit kenttä-, este -ja koulukilpailut, erilaiset riehat kuten hevosleikkipäivät, matkaratsastuskisat, kimpppasmaasto sekä match showt. Talvisin on myös olemassa hiihtoratsastuksen mahdollisuus. Järjestämme myös muutaman kerran vuodessa pienenimuotoisia valmennuksia sekä hevosenhoitokursseja, joista saat lisää tietoa tapahatuman lähetessä.
Toivomuksia kaikenlaisista tapahtumista sun muista kissanristiäisistä voi jättää vieraskirjaamme.



Kisapäivämäärä Vip Laji/Tapahtuma Kutsu
30.04.2010 29.04.2010 Koulukisat Kutsu
05.05.2010 04.05.2010 Koulukisat Kutsu
10.05.2010 09.05.2010 Estekisat Kutsu
15.05.2010 14.05.2010 Estekisat Kutsu


Menneet kisat

Kasvatustoiminta

Emme kasvata erikseen mitään tiettyä rotua, vaan varsoja syntyy silloin kuin jollekkin tammoista löytyy sopiva ori. Varsoillemme yritämme periyttää hyvän luonteen ja rakenteen, sekä kaikkein tärkeimpänä -hyvän yleisterveyden.
Syntyville varsoille yritämme itse tarjota hyvän ja pysyvän kodin. Mutta koska aina se ei pysty toteutumaan, osa varsoista tulee myyntiin tai vuokraukseen. Olemme aika tarkkoja kenelle varsoja myymme, sillä haluamme antaa niille mahdollisuuden hyvään tulevaisuuteen. Ostajilta emme vaadi mitään himokisausta tai huippumoderneja sivuja, vaan sen, että hänestä näkee, että hän on todella kiinnostunut varsasta ja tulee rakastamaan sitä.
Tarjoamme toisinaan tammojamme myös ulkopuolisille käytettäväksi jalostukseen, joten mikäli haluaisit itsellesi varsan jostain tammastamme, ota yhteyttä.

Hevoset ikääntyvät YIL-ikälaskuria hyödyntäen niin, että yksi virtuaalinen vuosi kestää 60 IRL päivää. Tammat kantavat varsaansa n. yhden IRL viikon, ja varsat vieroitetaan emistään suurinpiirtein IRL viikon ikäisinä.

Syntymäpäivä Varsan nimi Emä Isä
27.8.2008 Njuta Chérie ox EVM Mjuk SWE EVM
00.00.2009 - - -
00.00.2009 - - -
00.00.2009 - - -



Koristekuvat: Anne Wyland, Liigajoukko & Kelly Sims