Say something about yourself, Kenji. Shortly, please.

Miellyttävää iltapäivää. Olen Kenji Shiawase, erään toistaiseksi tuntemattoman bändin vokalisti. Olen nuori, vasta 19-vuotias, mutta lopetin kouluni jo peruskoulun jälkeen. En koskaan valmistunut ammattiin, mutta olen taiteellisesti lahjakas ja työskentelen teatterilla maskeeraajana. Suurin haaveeni on perustaa vielä joskus oma, tasapainoinen ja onnellinen perhe. Ammattipuolella haluaisin vielä joskus olla kuuluisampi muusikko - haluaisin kyetä elättämään itseni ja perheeni musiikilla. Tosin tämä yhtälö on täysin epätosi, tärkeämpää minulle tulisi olemaan viettää mahdollisimman paljon aikaa kotona, rakkaan puolisoni ja lasten kanssa.
Aivan, en kirjoittanut rakkaan vaimoni, kirjoitin rakkaan puolisoni. En todella tiedä tuleeko minulla olemaan joskus mies vai nainen elämänkumppanina. En myöskään voi sanoa olevani biseksuaali. Yksinkertaisesti en tiedä. En ole koskaan ollut rakastunut kehenkään. Kiinnostunut olen ollut, monestikin, sekä miehistä että naisista, mutta en koskaan rakastunut. Moni nauraa vain kuullessani että tällainen itserakas ja suoraselkäinen paskiainen kuin minä ei ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa - eikä edes suudellut ketään kunnolla!
Se, mitä muut ajattelevat minusta, on se ja sama. Jos joku pitää minusta, tottakai arvostan sitä ja haluan tutustua häneen paremmin ja jos joku inhoaa minua niin sitten vältän häntä. Maailmaani eivät muiden mielipiteet kuitenkaan koskaan kummemmin päälaelleen keikauta. Itsetuntoni on hyvä. Ei pönkitetty, en kuvittele olevani supermies, mutta hyvä kuitenkin. Uskallan jutella rennosti ihmisten kanssa, kävellä hymyillen paikalle ja aloittaa keskustelun. Muut taas tuntuvat kummasti karttavan minua. On hyvin surullista huomata parin tunnin päästä biletyksen aloittamisesta paabissa, että on jäänyt yksin nurkkapöytään kun kaikilla muilla on erittäin hauskaa.
Mainitsen siitäkin asiasta, että olen amerikkalainen, vaikka asun väliaikaisesti Englannissa töiden perässä. En puhu täydellistä englantia, koska olen asunut täällä vasta viitisen vuotta ja käyttänyt sitä ennen englannin kieltä tuskin ollenkaan. Nolostun kovasti tulkitessani joitain lauseita väärin ja vastatessani ihan mitä sattuu. Yleensä minulle maltetaan onneksi puhua heti kättelyssä hyvin hitaasti ja selkeästi, en näytä ihan amerikkalaiselta. Ranska minulta luonnistuu myös hyvin, hyvin kömpelösti. C'est la vie!
Rakastan muuten lomailua kalliissa hotelleissa!

And I heard you have a dog?

Niin, minulla on koira. Se on poika ja sen nimi on Ichiroo. Vanha piskihän se jo on, täyttää kuusi vuotta kohta. Sain sen vanhemmiltani kun se oli pentu ja siitä lähtienhän se on mukanani kulkenut. Söpö kuin mikä, sen verran kyllä sitä on pakko kehua! Ichiroo kulkee mukanani minne menenkin. Sehän on minun perheeni täällä, nyt kun asun yksinäni. Itse asiassa koirani elää leveämpää elämää kuin minä itse. Jos minulla ja sillä on valittavana vain yksi ainoa yhden hengen vuode, se olen kai sitten minä joka käpertyy jalkopäähän, heh. Ichiroo myös ruokailee pöydän ääressä, jos syömme aivan kaksin. Se on raukka niin pieni ettei aivan tuolilta yllä syömään, joten se sitten istuu pöydällä. Kukaan muuhan tuota kummallisuutta ei tiedä, minä kun en kehtaa kertoa kun tiedän sen kummastuttavan joka ikistä vastaantulijaa.
Jokainen koira osaa myös muutaman käskyn. Ichiroolla nyt vain on maailman laiskin omistaja, joten tämä kyseinen piski osaa vain käskyt istu, paikka, tänne ja ei. Jos kävellään puistossa, koiraa voi pitää irrallaan, se kun ei väisty viereltäni.
Itse asiassa halusin isomman koiran. Poden huonoa itsetuntoa täällä pitkien, kauniiden ihmisten keskellä. Olen vain 156cm pitkä (tai oikeastaan 156cm lyhyt) ja yritän kaikkien pikkumiesten tavoin saada itseni huomatuksi - kävelemällä ison koiran kanssa paksupohjaisilla kengillä ja puhumalla kovaan ääneen. Noh, olen kai enemmän kissahmisiä kuin koiraihmisiä ja tuollainen pikkupiski näyttääkin enemmän kissimirriltä kuin koiralta.
Pelkään isoja eläimiä kuten lehmiä ja hevosia. Ihmettelen suuresti niitä edesvastuuttomia vanhempia, jotka päästävät tyttärensä talleille notkumaan niiden sekopäisten ratsujen sekaan. Sitten joskus kun minulla on oma tytär, hän saa hoitaa korkeintaan kultakaloja, pikkukoiria ja hamstereita.

Tell us about your outfit and interests.

Tottapuhuakseni ulkonäkö on minulle erittäin tärkeä asia. Esimerkiksi hiustyyliäni vaihdan usein. Luonnollinen hiusvärini on tietenkin musta, mutta tällä hetkellä olen vaaleahiuksinen. Joka ikinen aamu väännän, käännän, ruuvaan ja föönaan hiuksiani saadakseni ne asettumaan juuri oikealla tavalla. Siksi ne ovatkin nykyään kuin rautalankaa - jos niitä varisee matolle ja joku astuu niiden päälle, ne takuuvarmasti työntyvät kengänpohjasta läpi. Hiusten laittamisen lisäksi minä myös meikkaan erittäin vahvasti. En pidä ollenkaan silmistäni sellaisena kuin ne nyt sattuvat olemaan. Taidokkaat, hiki päässä tuntikaupalla joka aamu väännetyt rajaukset saavat silmäni näyttämään siedettäviltä.
Pukeudun melko tummiin, tiukkoihin vaatteisiin. Toisaalta sitten taas välillä on niin happy happy joy joy -päivä että ihan repäisen ja laitan valkoisen paidan tai hupparin. Noh, joku sanoo pukeutumistani tylsäksi, mutta pyrkimykseni on korostaa vaaleita hiuksiani ja tummia silmämeikkejäni. Lisäksi musta saa minut vaikuttamaan vielä hieman hoikemmalta kuin olenkaan oikeasti.
Sitten kun puhutaankin siitä, mikä minua kiinnostaa, niin se on sitten luonnollisesti musiikki, maalaaminen ja tietenkin muiden ihmisten seurassa vietetty aika. En ole häävi maalaamaan tauluja, mutta ainakin yritän. Maalatessa tuntuu ihan kuin saisi vuodatettua päästään pois ne ajatukset, joilla ei ole paikkaa tässä maailmassa. Säveltäminen ja laulaminen on sama asia. Hieman noloa myöntää, mutta minä laulan suihkussakin. En silloin, jos joku on kuulemassa, mutta yksin hoilotankin sitten kaksin verroin kovempaa. Tapaan myös silloin tällöin jäädä suustani kiinni peilikuvani kanssa. Se kun aina niin ymmärtää minua ja hymyilee takaisin, heh.

Then a short story about your history.

Minä synnyin Osakassa, nollavuotiaana. Olin kiukutteleva, kiljuva lapsi. Halusin paljon ja sain aina kaiken mitä halusin. Kyllä minua lellittiin, enemmän kuin rakkaita siskojani, joita oli kolme. Olinkin ainoa poika ja sain huomiota juuri siksi - japanilaisvanhemmat toivovat tietenkin omaa poikaa. Mizu, Aki ja Yomi, kauniit, kiltit siskoni olivatkin ainoat ystäväni lapsuudessani.
Teininä kävin takuuvarmasti vanhempieni hermoille. Notkuin ulkona kaduilla, join teinikännejä vain ärsyttääkseni. Japanissa on täysi-ikäinen parikymppisenä, mutta minä aloitin tupakoinnin kaksitoistavuotiaana. Ystäväni olivat vähintäänkin epämääräisiä. En oikeastaan edes pitänyt heistä yhtään sen enempää kuin puolituntemattomasta luokkakaverista yleensäkään pidettiin, mutta pakkohan oli pysyä mukana coolien poikien jengissä. Tytöt tykkäsivät ja muut pojat ihailivat ja sitä rataa. Juuri kun olin tapellut ja flirttaillut itseni koko koulun parhaaksi pojaksi, tuli perheemme aika muuttaa pois.
Amerikkaan minut raahattiin. En vieläkään halua kertoa tarkkaa sijaintia, koska kotini on edelleen samaisessa paikassa ja en halua vanhempieni kärsivän niistä toilailuista joita nyt teen. Joka tapauksessa, pelkäsin muuttoa niin kovasti. Kokonaan uusi ympäristö, jota piti koettaa ymmärtää sellaisella kielellä, jota en käytännössä ollenkaan osannut. En vuodattanut kyyneltäkään. Sen sijaan minä raivosin, rikoin puolet vanhempieni omaisuudesta ja käyttäydyin kuin hirviö. Halusin vain pois.
Lopulta kyllästyin. Nyt kadun sitä, että jätin koulun kesken ja lähdin kotoa. Silloin se tuntui hyvältä idealta. Pidin uudesta elämästäni, vaikka olin köyhä kuin kirkonrotta ja tein ihan mitä töitä tahansa. Vierailin usein vanhempieni luona, vierailen edelleenkin, mutta omassa kämpässä asustelin. Tai no, oli minulla siellä kämppis, minua pari vuotta vanhempi engelsmanni. Hän vasta kauheaa kieltä puhuikin, mongersi ja mussutti sitä englantiaan pahemmin kuin amerikkalaiset!

Do you have any plans for your future?

Minulla on paljon unelmia, mutta vain vähän suunnitelmia. Lähitulevaisuudessa haluaisin joka tapauksessa löytää itselleni vakituisen työpaikan, nyt joudun nimittäin hyppimään teatterilta toiselle. Suurin unelmani kuitenkin on löytää juuri se ihminen, jota minä rakastan. Se, jonka kanssa haluan viettää lopun elämääni, herätä hänen vierestään joka ikinen aamu ja hymyillä onnellisesti aina kun näen hänet. Pelkään, ettei se unelma koskaan toteudu, mutta jaksan toivoa silti.
Suunnitelmia... Suunnittelen muuttavani takaisin Japaniin vielä joskus, ostavani toisen koiran Ichiroon kaveriksi... Niin ja jos saan jonkun seurakseni, haluan lähteä vielä tänä talvena lumilautailemaan! Se vasta on hauskaa. Myös bändiin pitäisi saada basisti värvättyä, kukaan kun ei tunnu haluavan mukaan siihen idioottiporukkaan ja on vähän paha soittaa ilman kunnollista basistia.
Vakavoituakseni jälleen, unelmoin oppivani puhumaan englantia paremmin. On noloa kysyä keskusteluseuraltaan kolmesti jokin asia vain sellaisen seikan kuin monimutkaisen lauseenrakenteen takia. Vielä urpomman kuvan annan itsestäni kun äännän sanoja väärin - bear ja beer kuulostavat niin epäilyttävän samoilta minun suustani! Onneksi kukaan ei oleta minun puhuvan tunteistani tai mistään abstraktimmasta jutusta muutenkaan. Sanavarastoni tuntuu aika vähäiseltä jo ihan konkreettisistakin jutuista puhuttaessa! Niin, minä tosiaan tarvitsisin parempaa kielitaitoa...



Tämä on roolipelihahmo. Tekstit on kirjoittanut Ban. Kuvat etsittiin netistä ja niihin kysyttiin ja saatiin luvat. Kopioi tämä kaikki, niin minä saan ilon käräyttää sinut poliiseille.