Kuka on Yoko Diaz?

"Diaz", Yoko esittelee itsensä. Hän on oppinut vihaamaan kutsumanimeään Yokoa jo nuorena. Japanilaisuus, Japani ja se kulttuuri, se kaikki merkitsee Yokolle kahleita ja pakotteita. Nuori neitonen sanookin olevansa japanilaisäidin amerikkalaistytär.
Vaikka amerikkalaisen Yokon japanilainen äiti oli vain noin 165cm pitkä, Yoko peri pituutensa miltei kaksimetriseltä isältään. Nainen onkin nyt 177cm pitkä, eikä tietenkään kasva enää pituutta. Yokon mielestä ei kyllä leveyttäkään, hän painaa 55 kiloa ja se on hänen mielestään aivan liikaa. Kunnostaan nuori nainen pitää huolta harrastaen liikuntaa monipuolisesti: hän harrastaa esimerkiksi lumilautailua, tanssia, ratsastusta, jousiammuntaa ja itsepuolustuslajeja. Muihin harrastuksiin kuuluu muunmuassa viulun, pianon ja kitaran soittaminen, maalaaminen sekä lukeminen.
Vaikka Yoko harrastaakin ratsastusta, hän ei ole erityisen eläinrakas. Seitsemän vuotta ratsastanut nainen ei ole koskaan elämässään esimerkiksi taputtanut hevosta. Ainoat mukavat eläimet naisen mielestä ovatkin hänen kissansa Edward ja koiransa Ben. Viimeksi mainittua Yoko varsinkin hyysää ja kuljettaa mukanaan minne meneekin.
Kun joku kysyy jotain tämän amerikkalaisneidon seksuaalisesta suuntautumisesta, hän hymähtää väheksyvästi. Vastaus on joka kerta sanasta sanaan täysin sama: "se ei kuulu sinulle, mutta kerron silti, että olen aito ihminen ja rakastun ihmiseen, en sukupuolielimiin." Vastaus on varsin tulkinnanvarainen, todisteitakaan ei ole mihinkään suuntaan. Yoko ei ole koskaan seurustellut ja on ollut aina kovin ujo edes halaamaan ihmisiä. Hänestä on helppo tutustua ihmisiin, mutta ei ystävystyä heidän kanssaan. Suurin osa eläimistä inhottaa Yokoa.

Yoko, vuodesta 1989

Yoko syntyi LA'ssa vuonna 1989, kolmantenatoista päivänä joulukuuta. Ensimmäiset kolme elinvuottaan rikkaan perheen tytär eli kuten normaalin lapsen kuuluukin. Häntä ei suosittu eikä hemmoteltu. Yoko ei suinkaan saanut kaikkea mitä vain sormellaan osoitti, kuten rikkaat lapset yleensä saavat.
Kun sankarimme täytti kolme vuotta, hänen äitinsä, kaunis Yomi jätti hänen isänsä Jacob Diazin. Yoko joutui muuttamaan Japaniin, asumaan äitinsä kanssa. Isäänsä tyttö tapasi vain satunnaisesti muutamia kertoja vuodessa. Pienen lapsen päässä kuva isästä muodostui supersankarimaiseksi. Yokon mielestä isä saapui aina välillä pelastamaan hänet hetkeksi Japanista elämään kuten amerikkalaiset, suuret ja hienot amerikkalaiset.
Viisivuotiaana tytön suurin haave kävi toteen ja hän pääsi muuttamaan isänsä kanssa takaisin LA'han. Tietenkään hän ei muistanut mitään siitä, kun oli aikaisemmin tuossa kaupungissa. Yoko oli kuvitellut kaiken paljon suuremmaksi ja hienommaksi. Isäänsä tyttö piti edelleen olentona tämän maailman ulkopuolelta. Kaikin puolin täydellisenä ihmisenä.
Kului vuosi, kului kaksi. Yoko kävi kouluja ja alkoi unohtaa kaiken elämästään Japanissa. Hänestä tuli täysi-ikäinen ja hän päätti lähteä suuresti kunnioittamansa henkilön, isänsä luota.
Neito opiskeli ahkerasti tullakseen vielä joskus lastenlääkäriksi, mutta joutui hylkäämään opintonsa, koska ei halunnut kuluttaa koko elämäänsä opiskellen. Hän haaveili olevansa vielä joskus kuuluisuus, amerikkalainen julkisuus, jotta koko maailma tietäisi hänen olevan kotoisin suuresta LA'sta eikä typerästä, pienestä japanilaiskylästä.

Elämää siivellä, vai miten se oli?

Tässäpä on kerta kaikkiaan sellainen ihminen, joka haluaa, pystyy ja yrittää selviytyä ihan kokonaan omillaan. Jacob yrittää aina kovasti antaa tyttärelleen rahallista tukea, mutta Yoko ei ole koskaan ottanut vastaan lanttiakaan siitä lähtien kun muutti pois kotoa. Neidin mielestä maailman tärkeimpiin asioihin kuuluu se, että tulee omillaan toimeen vähintäänkin kohtalaisesti. Avunpyyntö on nöyryytys.
Aluksi Yoko halusi tulla lääkäriksi, koska ihmisten auttaminen on hänelle tärkeää. Noin puolessa välissä opintojaan hän kyllästyi ja päätti ettei halua nyhjätä puolta elämäänsä koulussa vain yhden unelmansa takia. Hän vietti puoli vuotta elämästään kassaneitinä sen jälkeen paikallisessa elintarvikemyymälässä, mutta kyllästyi siihenkin saatuaan houkuttelevamman tarjouksen: esittää sivuosaa eräässä lyhytelokuvassa. Näin Yoko sai nimensä heijastetuksi valkokankaalle ensimmäisen kerran ja siitä alkoi näyttelijän ura.
Joskus työtilanne on aika huono elokuvien, lyhytelokuvien ja mainosten suhteen, joten näyttelijän ammatti ei yksin riitä. Yoko oppi tekemään siinä sivussa myös mallintöitä jos tilanne menee liian huonoksi. Pääasiassa hän on kuitenkin näyttelijä, mutta ei suinkaan niin kuuluisa sellainen kuin haluaisi olla. Omien sanojensa mukaan hänen maailmanvalloitukseensa ei ole enää pitkää aikaa.

Jos et saa lyötyä, potkaise

Nainen on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja iloinen. Hän ei hihku riemusta tai ole ärsyttävän ylitunteellinen, mutta suhtautuu asioihin positiivisesti. Harvoin naisen kasvoilta voi lukea kielteisiä tunteita. Hän yrittää parhaansa mukaan asettua muiden asemaan keskustelussa ja olla turkyttämättä omia mielipiteitään muille väkisin.
Joskus sitä rauhallisinkin ihminen suuttuu. Muiden ihmisten huono kohtelu saa Yokon näkemään punaista. Hän on valmis puolustamaan muita vaikka nyrkein - ja uskokaa pois, heiveröinen Yoko saa satutettua isoakin korstoa kovasti jos suuttuu. Silloin järki pimenee ja viehättävä kaunotar muuttuu taistelevaksi hirviöksi.
Musiikki ja ystävien seura auttavat Yokoa rentoutumaan. Hän ei kutsu montaakaan ihmisiä ystäväkseen, mutta joka sellaisen tittelin itselleen saa, voi aina kantaa sitä. Nainen pitää rakkaistaan kiinni kynsin hampain. Vaikka Yoko onkin nopea alkamaan puheisiin ja tutustumaan, hän on jollain tapaa kovin ujo. Hän säpsähtää oitis kauemmas jos joku puolituttu istuu liian lähelle tai yrittää koskettaa häntä.
Eniten maailmassa Yoko pelkää jäävänsä yksin. Se pieni pimeänpelko, mikä hänellä on, ei ole mitään verrattuna siihen paniikkiin johon hän joutuu jäädessään yksin. Nainen kertoo nähdessään usein painajaisia, joissa hän on ainoa ihminen, joka selvisi hengissä valtavasta räjähdyksestä. Kaikkialla on eläimiä ja ties mitä henkiä, mutta silti Yoko on ihan yksin.

Sitten joskus...

Yokon unelmana on tulla kuuluisaksi. Kysyin, onko hän tosiaan niin pinnallinen ihminen ja hän painoi katseensa naurahtaen. Tosiasiassa, aitona ihmisenä nainen toivoo saavansa edes yhden ainoan ystävän. Sellaisen, jonka käsiin voisi luottaa sydämensä. Ehkä, jos oikein hienosti kävisi, joku ihan rakastuisikin häneen, ehkä haluaisi naimisiin hänen kanssaan. Ehkä Yokoa siunattaisiin joskus ikiomalla lapsella. "Mutta ei.. Ei normaali elämä ole mahdollista Amerikassa", kaunotar lopetti kertomuksensa huokaisten.
Amerikka tekee unelmista totta, niinhän se on. Yoko ei tuonut unelmia mukanaan muuttaessaan LA'han, eikä vienyt niitä pois lähtiessään sieltä omille teilleen. Ehkä juuri siksi amerikkalaisneitonen on nyt niin onneton.
Yoko haluaa kokeilla benjihyppyä ja vesihiihtoa vielä joskus. Hänellä ei ole mitään tietoa kuinka nuo kaksi asiaa tapahtuvat, mutta hänen mielestään olisi siistiä tehdä benjihyppy tai vesihiihtää. Samalla tavalla tyhjänpäiväisesti nainen haaveilee muuttavansa takaisin LA'han, ostavansa papukaijan, antavansa sen nimeksi Pauline ja elävänsä onnellista perhe-elämää. Hän ei kuitenkaan jaksa uskoa noista haaveista enää yhdenkään toteutumiseen.
Onhan sankarimme suurin haave sentään käynyt toteen. Hänestä tuli amerikkalainen, hän pääsi pois Japanista jo varhain ja saa elää vapaana juuri siellä missä haluaakin. Loppujen lopuksi neiti Diaz onkin ihan onnellinen ja onnekas.



Tämä on roolipelihahmo. Tekstit on kirjoittanut Yukinojo. Kuvista kiitos swankylle