index

Our stables!

R-Coren tarina alkoi joskus kauan sitten, kun isännän, Ryon, isoisoisä päätti perustaa pienen laukkatallin. Sinne mahtui silloin kaksikymmentä hevosta, joista viisitoista oli yksityisiä ja vain viisi omassa omistuksessa. Sittemmin tila periytyi isältä pojalle ja jokainen omistaja rakensi siihen lisää tilaa, korjasi entisiä puitteita ja osti lisää maata. Nykyään sekä R-Coren tallit että maat ovat paisuneet jättiläismäisiin mittoihin, samoin kuin henkilökunta. Viimeiset kolmekymmentä vuotta tallilla on ollut liikaa liikevaihtoa, joten se on joutunut rekisteröimään itsensä osakeyhtiöksi.

Hevosia, maita ja työtä olisi aivan liikaa yhdelle perheelle, ja siksi R-Coressa onkin henkilökuntaa jakamassa työtä keskenään. Jokaisesta hevosesta huolehditaan yksilönä, ja vaikka hevosten tulot ja arvo ovatkin mahtavat, eläimiä pidetään rakkaudesta eikä rahasta.

...the stables

Tallirakennuksia on yhteensä viisi, ja niiden lisäksi tilaa löytyy kolmesta suuresta pihattotallista. Suurimmassa tallissa asuvat kilpailevat hevoset, ja sen rakennuksen lisäksi löytyy tammatalli siitostammoille ja ruunatuille ex-laukkureille, oritalli siitosoreille ja muita hieman pienempi ja valoisampi talli vieroitetuille varsoille.

Jokaisessa tilavassa, viimeisenpäälle puhtaassa karsinassa on kalterein suojattu ikkuna, ruokakaukalo, vesiautomaatti ja puinen, kiinteä heinäverkko. Karsinoiden ovissa on koukut satuloille, suitsille ja loimille. Ne eivät kuitenkaan ole siinä tavaroiden (paitsi loimien) säilyttämistä varten, vaan sen vuoksi, että niihin lsketaan tavarat käsistä siksi aikaa, että hevonen otetaan karsinasta, sidotaan leveälle tallikäytävälle ja harjataan.

Satulahuoneessa on ankaran siistiä. Kiireiset tallipojat ja tallimestari eivät ehdi etsiä kaiken maailman kaatuneita harjasankoja sotkun seasta, ja siksi joka ikiselle tavaralle on oma paikka. Hevosten suitset ovat lasikaapeissa niiden nimilaattojen alle, satulat ovat seinää kiertävissä koukuissa. Ylimääräisiä riimuja löytyy koukuista satuloitten yläpuolelta. Jokaisen hevosen fleeceloimi on karsinan ovessa, mutta muut loimet löytyvät siisteistä pinoista hyllyiltä suitsia vastapäätä.

Taukotupaa ei talleissa ole, koska isännän nuoren vaimon mielestä se lisää työntekijöiden lorvailua. Sen sijaan kahville pääsee päärakennukseen. Pesukarsinoita on jokaisessa tallissa kaksi. Rehuja säilytetään ja annostellaan rehuhuoneissa, jotka löytyvät kunkin tallin päädyistä.

...training

Tekstiä

...employees

Ban, Ryo & Ken Kopika
Ban Kopika, jonka nimi on tallissa omistajan kohdalla, ei oikeastaan omista koko paikkaa, vaan on siivelläeläjä. Tämän pyrkyrin mieshän, Ryo, ne työt tekee, ja emäntä itse vain juhlii, juo ja pitää hauskaa. Siinä missä vaaleanruskeahiuksinen, noin 184cm pitkä ja 32 vuotta vanha Ryo on kiltti ja kunnollinen mies ja jaksaa aina taistella kamalimpienkin hevosten ja ihmisten kanssa, on hänen vaimonsa hänen vastakohtansa. 26-vuotias Ban on äkkipikainen merkkikorkokenkäprinsessa, joka vaatii itselleen kaikki heti ja nyt, eikä tiedä mitään hauskempaa kuin tallipoikien pompottaminen edestakaisin. Ken on näiden kahden nelivuotias poika, joka myös tahtoo jo kovasti ratsastaa hevosilla, vaikka ne ovatkin aivan liian isoja ja pelottavia pienelle pojalle. Ken tulee olemaan seuraava tähtijockey tai peräti koko tallin tuleva omistaja?
Ryon toimenkuva tallilla on jockey, Ban valmentaa hevosia ja Ken harjoittelee vasta leikkiponeilla.

Another bosses
Tallimestareita on R-Coressa periaatteessa kaksi, vaikka toisen määräysvalta yltääkin toisen yli. Vanhempi ja vaikutusvaltaisempi tallimestari, Ashley Bono, on vaaleahiuksinen, noin 28-vuotias ryhdikäs nainen. Hän on oikeastaan kouluratsastaja eikä huolehdi niinkään hevosten treenistä, vaan enemmänkin koko tallin yleisestä pyörityksestä. Ashley on se, joka hoitaa R-Coren raha-asiat, soittelee tärkeät puhelut ja järjestelee aikataulut sekä hevoshankinnat ja kilpailut.
Se, joka hoitaa käytännön asioita Ashleyn oikeana kätenä, on Lee Simpson. Hän katsoo, että asiat toimivat myös käytännön tasolla, ja auttaa itse hevosten kanssa parhaansa mukaan. Leen suosikkihevoset ovat Houston HOT Hits ja Mr Century, ja siksi ne kaksi onkin jätetty hänen projekteikseen. 24-vuotias Lee on 177cm pitkä ja hänellä on siniset silmät, sekä pitkät, tummanruskeat hiukset.

The Boys
Pojiksi nimitetään R-Coren kuutta vanhempaa tallipoikaa. He ovat korealaissyntyinen Nathan Van Dam (22), tallimestarin mies Dean Bono (27), oikeaa nimeään koskaan sanomaan suostumaton Rock (20), Suomesta tullut aarre Joona Makkonen (23), hieman äreä mutta hevosten kanssa taitava Josh Perez (20), sekä luonteeltaan kovin ujo ja hiljainen Taylor Carter (25).
Pojilla on jokaisella kaksi kilpailevaa ja yksi siitoshevonen vastuullaan. Omista projekteistaan huolehtimisen lisäksi heidän vastuullaan on tammatallin sekä oritallin siivoaminen ja hevosten laittaminen kuntoon ratsastajia varten.
Pojista Nathan, Joona ja Taylor toimivat silloin tällöin myös kokeneimpien kilpahevosten jockeynä.

The Girls
Yhteisnimellä Likat kulkevat R-Coren Neljä vanhinta tallityttöä. Identtiset kaksoset, Juliet ja Amy Wheeler (21) ovat kumpainenkin taitavia hevosten kanssa, joskin Amy on ihmisiä kohtaan Julietia kohteliaampi. Leona Merrill (22) on 171cm pitkä, hiljainen blondi, kun taas hänen paras ystävänsä, Yolanda Dyer (24) on tummatukkainen ja äänekäs ihmibnen.
Jokainen tyttö huolehtii yhdestä kilpailevasta hevosesta, yhdestä alle 2-vuotiaasta varsasta ja yhdestä siitoshevosista. Projektihevosten lisäksi likkojen homma on siivota varsojen talli.
Likoista Amy toimii silloin tällöin myös kokeneimpien kilpahevosten jockeynä.

The Kids
Ehdoton alaikäraja R-Coren palkkalistoille pääsemiseen on 16 vuotta. Lapsiksi sanotaan niitä kolmea onnekasta, jotka ovat alle parikymppisinä onnistuneet pääsemään R-Coreen töihin. Näitä ihmisiä näkee tallilla arkisin vain iltapäivällä, ja viikonloppuisin he saavat tulla ja mennä mielensä mukaan.
Danny Sparks (16) omistaa oman esteratsun. Kauniin hymyn omistava Ava Ferrell (19) harastaa hevosten lisäksi golfia. Matthew Carter (16) on Taylorin pikkuveli.
Lapset siivoavat tallin omistajien apuna kilpatallin, harjailevat hevosia ja pääsevät silloin tällöin valvovan silmän alla ratsastelemaan siitos- ja eläkeläishevosilla aitaukseen. Heille työ R-Coressa on vain harrastus, vaikka heille maksetaankin siitä sopiva palkka.

Jockeys & riders
Ratsastajiksi R-Coressa nimitetään niitä, jotka valmentavat laukkahevosia ja kouluttavat hieman alle 2-vuotiaita juoksijanalkuja. Kaikki parikymppiset ja sitä vanhemmat tallitytöt sekä tallipojat, ja tallin omistajapariskunta hoitavat tätä tärkeää tehtävää, mutta suuren hevosmäärän vuoksi mukaan on palkattu kolme muutakin työntekijää. Ruby Rios (29), Dolly Chen (32) ja Anthony Dale (19) ovat R-Coressa vain hevosten valmentamista ja niillä kilpailemista varten.
R-Coreen ei tarvitse palkata erikseen yhtäkään jockeytä. Homman hoitavat omistajapariskunnan lisäksi ratsastajat, tallipojat Nathan, Joona ja Taylor, sekä tallityttä Amy.

Others
Periaatteessa hevosia hoitaa vain yksi eläinlääkäri, William Carey (55), mutta hätätapauksia tai Mr Careyn liiallista työtaakkaa varten voimme soittaa Nichole Woodille (32), joka on tämän alueen eläinlääkäri. Mr Carey on vain meidän palveluksessamme, ja Mss Wood hoitaa koko alueen eläimiä.
Hevosilla ei ole erikseen kengittäjiä. Muutaman hoitaa Callie Dudley (30), mutta suurimman osan hevosten kengityspuuhasta jakavat tallin toinen omistaja Ban, tallipojat Josh ja Joona sekä tallityttö Leona. Myös tallimestari, Mr Simpson, saattaa joskus pahimpina kiireinä auttaa kengityspuuhissa varsinkin nuorten hevosten kohdalla.
Tallissa viettää aikaansa myös Dina Kopika, joka on isäntä-Ryon kaksoissisko. Hän ei oikeastaan ole palkkalistoilla, koska ei ikinä tahraa käsiään, mutta vaatii kyllä mielellään työntekijöitä puunaamaan itselleen hevosen lauantairatsastustaan varten. Luulisi, että Dina ja Ban tulisivat hyvin toimeen törkeiden luonteenpiirteidensä vuoksi, mutta niin ei ole, kaksikko kun vihaa toisiaan.

...daily routines

Tekstiä

...copyright

pohja © turjake, ulkoasun © maukka., otsikkokuva © The Final Turn Gallery
koristekuva © Marcie Heacox