About the family
Mius Jamaican
Tämä 170cm korkea musta ori kilpailee edelleen ahkerasti kouluratsastuksen saralla. Nuorella, luonteeltaan tulisella pojalla on jo kymmeniä sijoituksia, ja sen ura on vasta alussa. Tämän ryhdikkään ratsun meno sekä näyttää että tuntuu hyvältä. Gera onkin perinyt isänsä upeat liikkeet näin herrasmiehen ihkaensimmäisenä varsana.
Mius Wahnsinn
Komea 170-senttinen ruunikko hurmuri on koulupainotteinen ja luonteeltaan hieman etäinen Geran tapaan. Muutaman sijoituksen kouluratsastuksesta kerännyt luonteikas ori jatkaa edelleen kilpailemista. Varsoja sillä on tähän mennessä yksi ainoa, mutta niitäkin on tulossa lisää.
Matthias
Geran sukutaulusta löytyy myös tämä mielenkiintoinen, hyväsydäminen, nyt jo edesmennyt ruuna. Ruunikko ja säkäkorkeutta 170cm, kilpasuorituksiakin ihan hyviä kouluratsastuksessa. Sellainenhan se oli, mutta ei ystävyyttä mitata senteissä tai sijoituksissa. Gera on perinyt Matthiakselta kauniin ulkonäkönsä.
Marchesa
Myöskin GP-ratoja kulkeva, luonteeltaan hieman vaikeahko ja tulinen 165cm korkea tamma kilpailee edelleen, vaikkei olekaan mikään nuori ratsu enää. Jälkeläisiä on tällä hetkellä kolme kappaletta ja jokainen niistä on GP-tasolle asti koulutettu, terve ja menestynyt.
Mius Lovedeater
Tämä hyväkäytöksinen musta tamma on 170cm korkea säkäkorkeudeltaan. Se on edelleen nuori ja kilpaileva, saanut vasta kaksi menestynyttä varsaa ja kaapinut kasaan muutamankymmentä sijoitusta. Sopusuhtainen, kaunis, osaava ja kiltti - mitä muuta voi hevoseltaan enää toivoakaan?
Weedeater
Tämä ori on peräti 177cm korkea ja käytökseltään kerrassaan täydellinen herrasmies. Ori ei järjestä kohtausta missään tilanteessa, ja kenties Geran samanlainen piirre on täältä asti peräisin. Sijoituksia on vain parisenkymmentä mittarissa, mutta kompensoimaan köytyy kolme upeaa varsaa.
Lovelaw
GP-tason kouluratsuna toimiva, kimo säkäkorkeudeltaan 169cmn korkea tamma toimii edelleen kouluratsuna. Se on sijoittunut jo useasti, ja todennäköisesti hyvä menestys jatkuu tulevaisuudessakin. Tällä kuuluisan kasvattajan, Thomas Kelkin kasatilla on nyt viisi varsaa.
Loss of Breath DD
Tamma omaa loistavat kilparatsun ominaisuudet: se on herkkä, taitava ja erittäin varma menijä. Käytöskin 163-senttisellä neidolla on aina aivan kohdallaan, eikä kukaan voi valittaa komeasta ulkomuodosta ja tasaisesta, ruskeasta väristä. Gera on tämän hyvältä kasvattajalta tulleen prinsessan ensimmäinen varsa.
Ciars Captain
Legendat tuskin kaipaavat esittelyä, eihän tämäkään ori kaipaa. 77 kertaa sijoittunut, kiltti ja kuuluisa ori on hyvärakenteinen ja 165-senttinen. Se on väritykseltään ruunikko, ja se on koulutettu GP-tasolle saakka. Monen menestyneen varsan isänä herrasmies omistaa todisteita myös hyvänä periyttäjänä.
Party Potential
Kaunis, tulenvärinen, 172cm korkea ori. Tilillä ovat KRJ-II ja YLA3 -palkinnot sekä yksi MVA-serti. Ori on edelleen kilpakäytössä, vaikka huima määrä sijoituksia onkin jo varsin kattava todiste herran kyvyistä. Orilla on kolme huippuvarsaa, joista jokainen on menestynyt ja kilpakäytössä.
Ardente
Kahdella irtoSERTillä, KRJ-II ja YLA2 -palkinnoilla palkittu tamma on pienikokoinen, vain 158cm korkea, mutta pärjää hienosti itseään nuorempia ja kookkaampia hevosia vastaan. Kaunis, kiiltävä ruunikko on luonteeltaankin upea. Rauhallinen neito on aina ollut hyvin varma ja viisas tapaus. Tammalla on varsoja kolme.
Devilish Night Time
164-senttinen tamma tulee samalta kasvattajalta kuin Loss of Breath DD, ja on yhtä kapasiteetikas ja älykäs olento. Kaunis ruunikko omistaa upeat liikkeet, ja miellyttää myös tuomareita, minkä voi päätellä neidon kymmenistä kouluratsastussijoituksista. Varsoja tamma ei ole vielä montaa saanut.
Neptunus
Sijoituttuaan 62 kertaa kouluratsastuksessa, tämä upea ruunikko ori jäi kilpailueläkkeelle. Se omistaa tavanomaisen orimaisen luonteen, mutta osaa keksiä myös omia jekkujaan. Neljä hienoa jälkeläistä saanut ori on itse kuuluisan kilparatsastajan, Jeannine Schuberin kasvattama.
Los Angeles
KRJ-III palkittu tamma on huippusukuinen, mutta myös itse taitava, kaunis ja kiltti. Tämä kolmen varsan emä viettää ansaittuja eläkepäiviään terveenä, edelleen samassa kodissa jonne sen kasvattaja sen aikoinaan möi.
Competitions
Training
00.00.-00, Paikka
Kommentti
Babies
|
Päivämäärä |
Nimi |
Sukupuoli |
Isä |
|
- |
- |
- |
- |
Dear-Y
Syyskuu 2010
Gera on laitumella.
Elokuu 2010
Gera on laitumella.
Lokakuu 2009
Olen kyllästynyt. En jaksa enää yhtään puhelinsoittoa, jossa tarjotaan rahasummaa ja mainitaan Geran nimi, ellei se koske Geran tulevia varsoja ja astutuksia. Pelkästään alkukuussa olen sanonut yhteensä kahdeksan kertaa ei. Suurinta tarjottua summaa en edes osaisi lausua... No, kuten viimekuussa jo totesin, Gera ei ole myynnissä edes miljoonasta eurosta.
Syyskuu 2009
Hyvinhän tämä laitumien jälkeinen kisakausi sujuu! Kuvittelin Geran keräävän ennätyssuuren heinämahan, mutta ihan kivasti niitä sijoituksia tulee koko ajan. Oli todella ihana pitkästä aikaa mennä huippuhevosella, joka tosiaan osaa itse kulkea, jota ei tarvitse jatkuvasti pakottaa menemään. Gera-muru on niin taitava ja hieno, että sillä kyllä kelpaa kilpailla.
Loukkaannuin, kun sain tammasta ostotarjouksen. Eikö minua kuunnella hevosmiesten joukossa, koska olen nainen? Jos sanon, että en myy Geraa, ei se tarkoita että tarjouksen nostaminen kuuteen tuhanteen auttaisi asiaa. En minä myy omaa lemmikkiäni edes sadastatuhannesta eurosta. Vuokrata jo saattaisinkin vaikka kesän ajaksi, mutta myy en todellakaan. Mutta kukapa nyt kilpahevosen vuokraisi, jos se on näin kovatasoinen, eikä tosiaan mikään pikkulikkojen leikkiponi?
Odottelen sitä viittätoista sijoitusta tammalleni ja sitten mietin jo astutusta... Olisi ihanaa saada talliin koulutettavaksi Pikkugera. Se olisi pakko myydä ja sitten tulisikin suru. Olenkohan hullu kun haluan sitä varsaa?
Elokuu 2009
Gera on laitumella Divine Angelissa.
Heinäkuu 2009
Gera on laitumella Divine Angelissa.
Kesäkuu 2009
Gera on laitumella Divine Angelissa.
Toukokuu 2009
Pidän tästä uudesta tulokkaasta päivä päivältä enemmän. Treeneissä se on osoittautunut järkeväksi ja hyväkäytöksiseksi ja muutenkin käsiteltäessä erittäin sivistyneeksi tapaukseksi. Aluksi vähän pelkäsin, että onko tämä tunnetusti luonteikkaasta suvusta tuleva tammavarsa liikaa minun aikataululleni, mutta ihan normaali pikkuneitihän tämä on.
Rekisterinumero tuli hankittua ja nyt eläinlääkärikin kävi pistämässä viimeiset rokotteet. Se tarkoittaa että kisakauden voisi aloittaa vaikka heti - ja niinhän se aloitetaankin saman tien kun Gera palaa laitumilta takaisin talliin. Kasvattajaa emme ole käyneet nyt ollenkaan morjenstamassa, mutta pitäisi sekin saada nyt ajalliseksi muutaman kilpailusijoituksen jälkeen...
Gera tuntui tykkäävän, kun kengät otettiin pois laidunlomaa varten. Tamma ei ole samanlaista ravassa uivaa tyyppiä kuin monet muut, mutta näköjään senkin mielestä on hyvä vaihtaa välillä vapaalle. No, toivottavasti kesä on pian ohi että pääsemme kilpailemaan!
Huhtikuu 2009
Alkukuusta pakkasi vähän jännittämään tämä uusin ostos, se kun tulisi heti synnyttyään, ja olin sen jo syntymättömänä varannut. Tuleva varsa, josta niin toivoin tammaa. Harvoin ostan hevosia tällä tavalla ennen niiden syntymää, mutta tämä tuleva varsa oli niin upeasta suvusta ja sen emäkin vaikutti taputellessa niin tasapainoiselta, että päätin ottaa pienen riskin. Kyllähän varsasta saisi kouluttamalla edes siedettävän, vaikka se ei ehkä koskaan olisikaan juuri täydellinen kouluratsu.
Sitten tuli se päivä, kun Gera syntyi, ja näin sen ensimmäisen kerran. Pikkuvarsa oli väsynyt mutta terve, kuten emänsäkin. Olin onnellinen huomatessani, että tosiaan tästä oli tullut tamma. Neuvottelimme nimestä - ja niin minun Tokyo Tigerini sai papereihinsa nimen ja minun muistiini myös kutsumanimen.
Gerani kasvoi ja vieroitettiin. En voinut estää käsiäni tärisemästä, kun traileri vihdoin peruutettiin tallin pihaan. Tallimestarin oli talutettava uusin ostokseni ulos, olisin hermostuttanut nuoren ratsunalun heti tässä uudessa paikassa tärisemällä itse.
Kun minun Gerani astui ulos hämmästyttävän rauhallisena ja juuri kuin mielikuvituksessani, tiesin löytäneeni upean ratsun, juuri minun ratsuni. Jään katsomaan, miten koulutus edistyy.
|