|
About us
The stable
Kun tiloja katsoo yhtäkkiä, näkee vain kahdeksankarsinaisen siiven isommasta tallista, jonka oven yläpuolella lukee Visualizm. Tosiaan, toimimme samassa rakennuksessa Zurück-tallin kanssa, mutta silti Visualizm on kokonaan oma yhteisönsä ja tallinsa. Muuta linkkiä oven toiselle puolelle ei ole.
Tallikäytävä on leveä ja korkea. Lattia on valettu sementistä, mutta sen päällä on kumimatto estämässä hevosia ja ihmisiä liukastelemasta. Seinät, ovet ja katot on maalattu valkoisiksi, lattian kumimatto, puoliovien yläosan kalterit ja karsinoiden ovissa olevat koukut ovat mustat. Karsinoiden edessä roikkuu kunkin hevosen oma fleeceloimi ja varariimu. Varusteiden ja harjojen paikka on satulahuoneessa - niitä ei saa jättää käytävälle tai oven koukkuihin lojumaan. Satulatelinekin on ovissa vain siksi, että siihen voisi satulan nostaa odottamaan hetkeksi aikaa, ei suinkaan jotta kyseinen kapine roikkuisi siinä tiellä päiväkausia.
Karsinoista seitsemässä on ikkuna. Kahdeksas karsina on hieman isompi kuin muut ja sitä käytetäänkin tilanteen mukaan myös varsomiskarsinana. Vesikarsinaa ei ole, sen korvaavat tallin perällä sijaitsevat vesiletku ja puomi. Tammojen puoliovien yläosat saavat olla päivät avoinna, mutta oreilla myös oven yläpuoli suljetaan päivälläkin.
Satulahuone ei ole kovin iso. Se onkin tehty tavaroiden säilyttämistä varten, ei suinkaan löhöilyä varten. Seinille mahtuu mukavasti jokaisen hevosen oma satula ja suitset. Harjoja säilytetään lukollisissa kaapeissa vastakkaisella seinällä. Jokaisessa kaapissa lukee harjat omistavan hevosen nimi ja sen mahdollisen hoitajan nimi. Avaimista on vain muutama kopio: kunkin kaapin avaimista yksi on tallin omistajalla, yksi tallimestarilla, yksi hevosen omalla hoitajalla tai treenaajalla ja yksi roikkuu naulassa vara-avaimena tallihuoneen seinässä.
Tallihuone se onkin mukava paikka huilata, vaihtaa vaatteita tai syödä eiväitä. Siellä on yksi pehmeä vaaleanruskea kangassohva, samaan sarjaan sopivat kaksi nojatuolia, jääkaappi,kirjahylly ja työpöytä. Hoitajat saavat käyttää tarvitessaan kaikkea, mitä tästä huoneesta löytyy, myös tietokonetta. Kyseinen kone on kuitenkin niin hidas ja vanhanaikainen, että tallin omistaja vannoo tukistavansa kunnolla sitä, joka uskaltaa ladata koneelle mitään ylimääräistä. Muutenkin tietokone on työväline, ei leikkikalu.
Horse training
Liikutusmahdollisuudet ovat varsin monipuoliset, lähinnä kiitos Zurückin. Saamme käyttää isomman tallin kenttiä ja kävelytyskonetta, vaikka hevosia taputtelemaan tai muutenkaan Zurückin puolelle tallia ei olekaan asiaa. Maneesia ei ole. Maastot ovat isot ja upeat, mutta iso miinus on se järjetön sokkeloisuus. Ellet ole varma reitistäsi, pysy merkityillä pääpoluilla niin osaat takaisin tallille!
Uittomahdollisuutta ei ole ihan lähellä. Jos aiomme uittaa hevosia, se vaatii puolen tunnin ajomatkan uittopaikalle. Jos aikaa on paljon, voi sinne hiekkatietä lähteä ihan ratsastaenkin, mutta ehdoton sääntö on että kukaan ei yksin lähde uittamaan minkään sortin hevosta.
Hevosten treeniohjelmaa tulee noudattaa mahdollisimman tarkasti. Pienet poikkeukset vaikka viikottainkin ovat sallittuja, vaihtelu kun niin virkistää, mutta esimerkiksi kouluhevosen koulutreeni ei saa jäädä pois. Vapaapäivinä hevoset todella ovat haassa, niitä ei edes kävelytellä.
Care for the stable
Henkilökuntaan mahtuu monenlaista tyyppiä. Hevosenhoitajien, hevosten treenaajien ja muiden tärkeiden ihmisten lisäksi alueella liikkuu muitakin.
Neo Lim
Tallin omistaja tunnetaan paremmin nimellä NEOvisual. Harva tietää hänen oikeaa etunimeään sukunimestä puhumattakaan. Pitkähkö irokeesipää on äkäinen, kofeiiniriippuvainen nainen, jolla on ikää vasta 20 vuotta ja muutamia kuukausia. Sateenkaarihiuksinen alkoi toteuttaa suuruudenhullua unelmaansa tallin muodossa heti täysi-ikäiseksi tultuaan. Nykyään Neo suunnittelee vakavissaan Visualizm-vaatemerkin perustamisesta. Nainen otti sukunimen Lim parhaan ystävänsä mukaan kyllästyttyään omaan nimeensä.
Neo kengittää itse tallin hevoset. Jos hän ei ole tallissa, hän on tupakalla sen edessä.
Kai Lim
Kai auttaa ystäväänsä Neoa tallihommissa. 23-vuotias mies kulkee työnimikkeellä tallimestari. Hän ei ole koskaan hypännyt yhtäkään estettä ratsun kanssa, mutta koulupuolella on oivallinen ratsastaja. Nuorimies liikuskeleekin tallissa aamusta iltaan. Jos hommaa ei ole tarpeeksi, hän jää tallihuoneeseen kahville.
Kai on Neon vastakohta ja tuleekin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hän hymyilee iloisesti surkeimpiakin hommia tehdessään ja halaa mielellään ihmisiä. Jotain pientä ekstraa on Neon ja Kain välillä, mutta molemmat kieltävät asian jyrkästi jos joku erehtyy kysymään.
Elina Aurel
Elina on kolmekymmentä täyttävä reipas nainen, jolla on eläinlääkärin koulutus. Vaikka hänellä on erinomainen asiantuntemus, hän on yksin meidän käytössämme. Nainen on töissä omassa yrityksessään, vaateliikkeessä keskustassa. Kengittäminenkin Elinalta käy helposti ja vapaapäivinään hän harrastaakin sekä koulu- että esteratsastusta hevosillamme.
Tämä vaaleaverikkö on kovin lyhyt. Hän taitaa saksan kielen lisänksi erinomaisesti myös englantia ja hieman ranskaakin. Yleensä nainen on leppoisaa, rentoa seuraa, mutta välillä stressaantuneena saattaa kärttyillä pienistäkin jutuista. Siitä ei kannata säikähtää, seuraavana päivänä Elina pyytää aina anteeksi.
Michael Murphy
Tämän pojan perhe muutti Saksaan muutamia vuosia sitten. Michael tulee alunperin Lontoosta. Hän on ihailtava ratsastaja ja ahkera auttamaan tallihommissa, mutta saksaa hän ei osaa muutamaa fraasia enempää. Onneksi hän sentään ymmärtää, että tallin porukka ei puhu hänen nopeaa englantiaan ja viitsii aina toistaa lauseitaan yhä uudelleen, yhä hitaammin.
Tummatukkainen, ruskeasilmäinen Michael on vasta 17 vuotta. Hän aloitti ratsastuksen äitinsä painostuksesta kuusivuotiaana kesäisin maaseudulla ja osti oman hevosen muuttaessaan Saksaan. Tuo hevonen ei asu täällä meillä käytännön syistä: Michael tietää että tuomalla tänne hevosensa hän unohtaa työnsä ratsastajana.
Ulkoasun © Nae
Ulkoasun koristekuvan © Reitar
Tekstejen © NEOvisual / Visualizm
this is a SIM-game stable / tämä on virtuaalitalli
| |
|