Virtuaali Russ-ponien Ystävät eli VRY on perustettu vuoden 2002 tienoilla. Yhdistyksellä on ollut vuosien varrella useita eri pitäjiä, jotka ovat oman panostuksensa voimin pyrkineet kasvattamaan russponien suosiota virtuaalimaailmassa. Yhdistys onkin perustettu kannustamaan ja lisäämään russtoimintaa ja harrastuneisuutta mahdollisimman hyvin tuloksin. Kasvatustyössä on päästy jo hyvään vauhtiin sukulinjoja vahtien; muutamien vuosien takainen kiusaus, samansukuisuus, on saatu kitkettyä pois ja linjat ovat terveitä.
VRY pyrkii järjestämään russponeille toimintaa mahdollisimman usein. Toimintaan kuuluu muun muassa erilaiset kilpailut ja näyttelyt. Yhdistyksen lisäksi VRY:n alaisia kilpailuja voi järjestää kuka tahansa, kunhan luokka on avoinna vain russponeille. Tällöin kilpailujen järjestäjä sitoutuu lähettämään tulokset yhdistyksen pitäjälle. Kilpailutuloksien perusteella kyetään ylläpitämään ranking-listaa.
VRY:n tavoitteena on siis järjestää mahdollisimman aktiivista toimintaa russponiharrastajille, sekä innottaa uusia ja vanhoja russharrastajia mukaan kasvatukseen ja toimintaan. Tähän tavoitteeseen pääsemiseen tarvitaan auttavia käsiä, joten mikäli innostusta ja aikaa löytyy, voit sinäkin auttaa yhdistyksen toimintaa järjestämällä vaikka russponeille kilpailuja.
Mukavia hetkiä russponien parissa toivottaen, yhdistyksen ylläpitäjä Fanny
Ajankohtaista: 22.2.2011 Russimestaruuksien ja rankingien tulokset viimein sivuille - onnea kaikille menestyneille! Finaalisijoituksista jaettiin tuplapisteet tänä vuonna. Suuri kiitos kaikille VRY:n toimintaan osallistuneille, toivottavasti tästä vuodesta tulee hieman aktiivisempi :) Sallikselle erityiskiitokset russimestaruuksien järjestämisestä. Kisat saa VRY:n alaisiksi anomalla niitä sähköpostitse, lue tarkemmin toiminta-sivulta. Kasvattajalista pyritään aukaisemaan kevään aikana, joten kasvattajat, olettehan valppaana!